Q3 tuloskausi käyntiin

Lokakuu, pimeys, talvi sekä tuloskausi Q3 ovat käsillä. Sijoittamisen hype on tehnyt sen, että osa osakkeista alkaa olla arvostettu liian korkealle. Niin tälläkin kertaa. Wärtsilän kurssi sukelsi kun odotukset eivät täyttyneet. Nordea ei päässyt analyytikoiden odottamaan tulokseen, minkä seurauksena sen kurssi laski. Samalla Nordea ilmoitti vähentävänsä 6000 työtehtävää lähivuosina. Pankkialan avautuminen kilpailulle on yksi tekijä, joka itseänikin askarruttaa Nordea kohdalla. Nordea on satsannut valtavat määrät rahaa IT-projektiinsa, mutta tunnetusti tässä piilee riski. Hyvänä esimerkkinä voidaan pitää Orionia, joka kärsi huomattavan paljon kun Oriolan käyttöönottama SAP-järjestelmä ei yllättäen toiminutkaan kuten piti. Tästä olemme saaneet lukeneet lehdistä, kun apteekkien  varastot ovat huvenneet toimitusvaikeuksien vuoksi. Mielestäni tälläisessä tapauksessa pitäisi olla mahdollista palata toimivaan järjestelmään, eikä ajaa väkisin käärmettä pyssyyn. Toki rahaa on poltettu 20 miljoonaa euroa, mutta silti pitäisi olla pokkaa myöntää, että ei tämä vaan toimi. Helpommin sanottu kuin tehty. Orionin osakkeen arvo on vuoden 2017 aikana laskenut 58 eurosta 36 euroon. Nykyisellä hinnalla Orionista olisi mahdollista saada osinkotuottoa n. 4%. Talousmentor bloggaaja lisäsi osaketta salkkuunsa tulosjulkistuksen jälkeen.

Telia julkisti tuloksensa ja jakoi toisen puolikkaan osingostaan viime viikolla. Telia alkaa hiljalleen päästä pois euraasiasta, joten on mielenkiintoista nähdä onko sillä vaikutusta yhtiön tuloksentekokykyyn. Elisa sen sijaan teki ok tuloksen Q3:lla, kuten myös DNA, joka antoi positiivisen tulosvaroituksen 13.10. Teleyhtiöt tulevat jakamaan ok osingot, joten hyvillä mielin seuraan niitä-

Toistaiseksi parhaan yllätyksen salkussani on järjestänyt Neste. Sen vuodesta on tulossa ennätys hyvä. Tästä johtuen osake nousi kaikkien aikojen korkeimpaan noteeraukseen. Yhtiön toimitusjohtaja Matti Lievonen oli MTV:n uutisextran haastateltavana. Mikäli maailma ei kauheasti muutu, niin haastattelun perusteella voin hyvillä mielin jatkaa yhtiön omistajana tulevan vuosikymmenen.

Konecranesin osakekurssi on noussut myös uusiin ennätyslukemiin. Sen tilauskirja näyttää todella hyvältä. Yhtiön liikevaihto sitä vastoin on hieman laskussa.

Kesko teki perustylsän tuloksen, joka ei kuitenkaan analyytikoille riittänyt. Silti näen, että meneillään oleva nousukausi tulee satamaan myös Keskon kassaan, vaikka kilpailu päivittäistavaroissa onkin kova. Porcheja on myös myyty hyvin, mitä voidaan pitää merkkinä nousukaudesta. Eikös ihmiset yleensä pyri ostamaan hieman parempaa kun rahaakin tulee enemmän.

Tuloskausi jatkuu ensi viikolla. Silloin tuloksensa julkistavat Nokian Renkaat ja Sampo. Sitä odotellessa.

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Q3 tuloskausi käyntiin

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s