Kesäkuu yhtä jalkapallon juhlaa

Kesäkuun lähentyessä loppuaan ajattelin kirjoittaa muutaman sanan blogiin. Viimeisen kuukauden aikana pörsseissä on koettu mielenkiintoisia hetkiä kun kauppasodan uhka on tullut uutena elementtinä mukaan kuvioihin. Kun suuren meren takana isketään sanktioita, niin Euroopassa ja Kiinassa vastataan jollain tavalla. Protektionismi ei tee hyvää markkinoille pitkässä juoksussa. Itsekkin joutuu pohtimaan asioita uudesta kulmasta. No katsotaan mihin suuntaan markkinat kääntyvät.

Jos ei jotain huonoa, nin kyllä sitä hyvääkin on saatu. Työttömyys on alentunut ennätyksellisen alas tänään julkaistujen tilastojen mukaan. Vastaavia hetkiä koettiin viimeeksi kymmenen vuotta sitten ennen seuraavaa laskukautta.

Tilastokeskus julkaisi kesäkuun alussa mielenkiintoisia lukuja suomalaisten vuoden 2016 varallisuudesta. Kannattaa tutustua julkaisuun, joka löytyy täältä . Kotitalouksien nettovarallisuuden mediaani oli vain 107 200 euroa vuonna 2016. Mielestäni todella vähän, varsinkin kun huomioidaan se, että monessa tapauksessa kotitaloudessa on useampia henkilöitä ansaitsemassa tuloja. Se on varsinkin surullista, että jos kotitaloudella on rahoitusvarallisuutta yli 21 000€, niin sillä päätyy kaikissa ikäluokissa mediaanin yläpuolelle. Vaikka medioissa on paljon säästämisestä ja sijoittamisesta puhuttu, niin kyllä tämän tilaston perusteella vielä tekemistä riittää. Ehkä seuraava tilasto näyttää valoisemmalta tässäkin suhteessa.

Pörssinousua on kestänyt kymmenen vuotta, joten itsekkin olen alkanut pohtimaan sitä, että tulisiko salkkua keventää ennen myrskyä. Vuokraturvan Timo Metsolan viikon vinkki Mikä maksaa ohjelmassa oli siirtyä käteispainoon, sillä cash is king kun epävarmat ajat tulevat. Jakso on kuunneltavissa yle areenassa.

Jalkapallon mm-kisojen jatkuessa keskityn itse jalkapalloon ja pyrin ottamaan hieman etäisyyttä sijoittamiseen. Laitetaan vaikka muutama euro vedonlyöntiin viihteen vuoksi. Oikein hyvää kesää kaikille lomalaisille!

Edit. lisätty pari linkkiä.

Mitä jos kuolisin?

Näin pääsiäisen aikoina tuli eräässä ruokapöytäkeskustelussa puolisoni kanssa keskusteltua rahasta. Hän siinä ynnäili, minkä verran minulla onkaan omaisuutta ja hämmästeli ääneen, että onhan tuota kertynyt. Hän on oikeastaan ainoa ihminen, joka tietää suhteellisen tarkasti kokonaisomaisuuteni arvon. Tällä tarkoitan autoa, asuntoa ja sijoitusvarallisuuttani, mitä minulle on eläessäeni kertynyt.

Keskustelun tuoksinnassa tuli puheeksi ajatus siitä, että mitä tapahtuisikaan, jos minulla todettaisiin jokin sairaus, minkä vuoksi saisi elinaikaa vain muutaman vuoden. Mitä sitä tekisikään, kun omaa tuollaisen omaisuuden? Varmasti pyrkisin sairaslomaa hakemaan ja saamaan hyvää hoitoa, jotta viimeiset ”ajat” eivät menisi täysin tuskaisesti. Tosin Suomessa yhteiskunta antaa erittäin hyvää erikoissairaanhoitoa kansalaisilleen, joten en jaksa uskoa, että kauheasti voisin rahalla tilannettani muuttaa paremmaksi.

Realisoinsinko sijoitukseni ja nauttisinko elämästäni vai kuinka viettäisin aikaani? Siinä on kysymys, jota ei ole hirveästi tullut ajateltua. Kuitenkin itselläni odotettavissa oleva elinajanodote pyörii n. 70 vuoden kieppeillä findikaattorin mukaan.

Jos kuitenkin eläisin vain jonkin vuoden tästä eteenpäin, niin asioita pitäisi järjestellä, jotta asiat olisivat yksinkertaisia minun läheisilleni. Juridisesti pätevä testamentti täytyisi laatia niin omaisuuden, kuin elintenkin suhteen. Osan sijoituksista voisin testamentata, sillä uskoisin kuitenkin pystyväni tekemään muullakin varallisuudellani mukavia asioita, vaikka en kaikkea käyttäisikään omaan elämääni viimeisinä vuosina. Jos päätyisin testamenttaamaan osakkeitani, niin minun täytyisi löytää sellainen henkilö, joka ymmärtää sijoittamisesta jotain.  Joku sellainen, joka ymmärtää korkoa korolle ilmiön päälle, eikä realisoi kaikkea heti ensimmäisten lasku päivien jälkeen.

Osan varallisuudesta voisi myös lahjoittaa haluamilleni henkilöille. Lahjaverotus muuttui vuoden vaihteessa niin, että nyt on mahdollista lahjoittaa alle 5000 euron arvoinen lahja, ilman että siitä menee veroa. Ei ollenkaan huono asia.

Monenlaisia vaihtoehtoja on olemassa. Olisi mielenkiintoista kuulla, millaisia ratkaisuja muut ovat pohtineet mahdollisen ”sairastumisen” suhteen. Oletteko laatineet testamentin kaiken varalle vai koetteko, ettei asialla ole suurta merkitystä.