Huhtikuun 2021 sijoituksista

Huhtikuu jäi taakse ja melkoisen lämpimät kelit sitä myötä. Talvirenkaista päästiin jo eroon, tosin tätä kirjoittaessa ulkona sataa räntää. No jospa se kevät sieltä saapuisi. Osinkokevät on kuitenkin jatkunut varsin mukavissa merkeissä sillä omistamistani yhtiöistä osinkoa huhtikuussa maksoivat Metsä Board, Orion, UPM, Neste, Konecranes, Telia, Elisa, Bittium, Cibus sekä Huhtamäki. Yksi vuoden parhaista osinko kuukausista, josta myös verottaja saa omansa.

Pohdin pitkään mitä hankkisin salkkuuni tässä kohtaa. Pörssissä arvostukset ovat nousseet ja aina ei haluaisi hankkia samaa osaketta, mitä aiemminkin. Ihan jo pelkästään hajautusta ajatellen. Ajatus siitä, että ei osta samaa firmaa jatkuvasti on oma filosofia, jolla ei ole mitään tekemistä järjen kanssa. Joskus hyvään kasvuyhtiöön kannattaisi tehdä lisäyksiä, kun nousu vaan jatkuu. Mitä sitten ostin? Kesän lähestyessä näyttävät yhteiskunnat hiljalleen avautuvan, kun rokotekattavuus paranee päivä päivältä. Tästä sain ajatuksen lisätä salkkuuni Huhtamäkeä, sillä uskoisin tämän alkavan hiljalleen näkymään myös yhtiön tuotteiden kysynnässä. Aikaa se ottaa, mutta jos rokete toimii, niin massat alkavat hiljalleen rohkaistua liikkumaan. Itse kävin kannattamassa paikallista ravintolaa heti, kun se oli mahdollista. Jännä miten tuntui luksukselta syödä pitkästä aikaa ”hienosti”. Toivottavasti ravintolat pääsevät hiljalleen kohti normaalia.

Huhtikuu 2021 jää myös omalla tavalla historiaan oman sijoitusurani yhden merkkipaalun saavuttamisena. Sijoitukseni saavuttivat 300 000€ rajan. Tähän kuuluvat omistamani osakkeet sekä rahastot. Olen kirjaillut jonkinlaisia tavoitteita vuosia sitten itselleni, jotta tiedän mitä kohti kurottaa. Ne ”paperit” sai heittää roskiin jo viime vuonna. Tämä kertoo jotain tästä ajasta, mitä elämme. Yksi tavoite, joka minulla on nyt ns. työnalla on saavuttaa puolen miljoonan nettovarallisuus. Ei ollenkaan mahdotonta. Vaatii hieman aikaa, jotta siihen päästään. Elämässä on hyvä olla tavoitteita, niin pieniä, kuin suuriakin, jotta ei käy aika tylsäksi. Voisi kai sanoa, että tärkeintä ei ole määränpää vaan matka. Tässä kohtaa sitä käsittää hyvin tuon sanonnan merkityksen. Tästä on hyvä jatkaa kohti alkavaa kesää piikkiä odotellessa.

Tammikuun 2021 sijoituksista

On jälleen aika palata viime kuun sijoituksiin. Tammikuu lähti varsin talvisissa tunnelmissa käyntiin täällä Itä-Suomessa. Sijoitusmaailmassa näyttää sitä vastoin olevan menossa varsin eufoorinen tunnelma. Se näkyy siinä, että kuukausi starttasi meillä positiivisissa tunnelmissa. Hieman itseä jo on alkanut mietityttämään siinä, missä monia muitankin, että kuinka pitkään tämä tulee jatkumaan. Mitä tehdä, kun kurssit nousevat, vaikka monien yhtiöiden kurssit tuntuvat nousevan uusin ennätyksiin? Itse ehdin jo pohtia, että pitäisikö tässä kohtaa hieman keventää QT:n osuutta salkussani. Pohtiessani asiaa ei mennytkään montaa päivää, kun yhtiö antoi postiviisen tulosvaroituksen. Joten ajatukset omistusten kevennyksestä ko. firman kohdalla unohtuivat tällä erää.

Tammikuun talouselämä lehdessä oli juttua Seppo Saariosta ja hänen uudesta nuorille suunnatusta sijoituskirjasta. Saario neuvoi keskittymään niihin salkun menestyjiin, joka mielestäni on hyvä neuvo. Jos lähtee liikaa tasapainottamaan, niin salkun kehitys tyssää alkuunsa. Tämä tuli itselleni mieleen tämän QT:n posarin jälkeen. Mielenkiinnolla odotan saavani hänen uuden kirjan käsiini. Muutama muukin sijoituskirja on osunut silmiini, jotka pitää pyrkiä lukemaan.

Sitten salkun tapahtumiin. Pitkään jouduin asiaa pohtimaan monelta kantilta, mutta tällä erää päädyin lisäämään salkkuni UPM:n osaketta. Osinkoja yhtiö tulee maksamaan, joten sen puoleen hyvä tehdä lisäyksiä. UPM:llä on myös todella mielenkiintoisia hankkeita menossa ja koen, että minun tulee pyrkiä lisäämään metsäsektorin painoa salkussani. Yhtiö ilmoitti tammikuussa rakentavansa Saksaan 550 miljoona maksavan biojalostamon, jonka odotetaan valmistuvan vuoden 2022 loppuun mennessä. Toinen mielenkiintoinen hanke, jota itse olen mielenkiinnolla seurannut on biojalostamon rakennus päätös joko Kotkaan tai Rotterdamiin. Suomessa kaivattaisiin tätä laitosta, mutta onko meillä tarjota yhtiölle tarpeeksi vakaa toimintaympäristö. Liikenne -ja viestintäministeri Timo Harakka antoi astudio ohjelmassa ymmärtää, että asian eteen olisi tehty paljon työtä, joten mielenkiintoista nähdä, saammeko miljardilaitoksen Kotkaan.

Tuloskausi pyörähti käyntiin tammikuun lopulla. Omistamistani yhtiöistä viime vuoden tuloksen julkaisivat Elisa, Telia, UPM , Kone, Wärtsilä ja Stora Enso. Koronavuosi meni mielestäni näiden yhtiöiden kohdalta yllättävän hyvin. Toki osingot jäävät hieman viime vuonna maksetuista, mikä on varsin ymmärrettävää. Poikkeuksena Kone, joka maksaa osingon (1,65€) päälle sen lisäksi ylimääräisen osingon (0,50€) . Mielenkiintoista nähtä miten tämän vuoden osingot kehittyvät suhteessa viime vuoden osinkoihin. Viime vuonna sain osinkoja 7900€ yhteensä. ”Kymppi” lähenee uhkaavasti, mutta tuskin menee vielä tänä vuonna rikki. Tästä on hyvä jatkaa mielenkiintoisen tuloskauden seuraamista.

Huhtikuun sijoituksista

Huhtikuu on taakse jäänyttä elämää, joten aika kirjoittaa kuukauden kuulumiset. Kuukausi oli melkoista nousua ja oma salkkuni nousi kuukauden aikana 14,4 %, mitä itse seurailin pienellä hämmästyksellä. En ole täysin vakuuttunut siitä, että tämä olisi tässä, enkä ole käsitykseni kanssa yksin, mitä olen keskustelua twitterissä seuraillut. Toki maailma on muuttunut melko paljon, kun keskuspankit ovat puskeneet pääomaa markkinoilla ennen näkemättömiä määriä.

Omaan salkkuuni hankin huhtikuussa lisää Fortumia edullisen hinnan vuoksi. Näillä hinnoilla tätä yhtiöä on lähes pakko ostaa. Taisi moni muukin suomalainen sijoittaja tuumata samoin, mitä tulee Nordetin kautta käytyihin kauppoihin. Siellä Fortum oli yksi kuukauden ostetuimmista.

Huhtikuussa alkoi myös tuloskausi. Omista yhtiöistä Capmanin tulos ei täyttänyt odotuksiani ja sijoitusmaailman tulevaisuus muutoinkin tuntuu hieman utuiselta, joten päädyin myymään kaikki Capmanin osakkeet salkustani. Näille rahoille minulla olikin käyttöä. Omistamani Qt antoi sen verran positiivisen kuvan tästäkin vuodesta, että päädyin laittamaan Capmanista saamani rahat kiinni Qt:n osakkeisiin. Yritys on erittäin mielenkiintoinen ja teknologiasektori sai näin hieman lisää sijaa salkussani. Uskon myös Qt:n mahdollisuuksiin tulevaisuudessa myös tässä koronatilanteessa. Teknologia kehittyy ja uudet innovaatiot ottavat jalansijaa, jolloin Qt tulee tekemään paljon rahaa.

Huhtikuu jatkoi myös osinkokevättä. Omistamistani yhtiöistä osingon maksoivat Telia, Elisa, UPM ja Nokian renkaat. Yhteensä osinkoja huhtikuulta tuli 1602€. Tämä on aika paljon vähemmän, kuin vuosi sitten, koska yhtiöt ovat peruneet ja siirtäneet yhtiökokouksiaan koronatilanteen vuoksi. Eli tänä vuonna osingot tulevat jakautumaan hieman eri tavalla, kuin mihin on totuttu.

Korona-aika on ollut itselleni henkilökohtaisesti talouden osalta melko positiivista. Rahaa on jäänyt huomattavasti enemmän säästöön. Tähän syynä mm. se, että nyt ei pääse ravintoloihin syömään, eikä oikein ole tullut reissattuakaan. Sen sijaan luonnossa on tullut pyörittyä huomattavasti enemmän ja sehän ei maksa käytännössä mitään. Toki olemme käyneet hakemassa take-away ruokaa, mutta pakko se myöntää, että silti kaipaan jo ravintoloihin pääsyä. Onneksi edes tällä tavalla pystyy tukemaan paikallisia ravintoloita. No jospa sitten kesäkuussa pääsisi nauttimaan ravintoloiden palvelusta.

 

2020-luku käyntiin

Vuosi 2020 käynnistyi tammikuuilmiön vetämänä nousuun. Kuukausi päätettiin yleisesti muutaman prosentin nousuun vuoden alusta. Oma salkkuni nousi reilut 3%, joten siltä osin hyvä startti vuodelle. Salkkuni osakkeista Wärtsilä nousi eniten. Viime vuoden lopun lisäykset Wärtsilään auttoivat nousua. Toinen nousija näyttäisi olevan Sampo, joka on vaivihkaa noussut jo päälle 40€, joten tämänkin osalta viime vuoden hankinnat auttoivat asiaa. Pohdin tammikuun aikana, mitä osaketta ostaisin ja päädyin lopulta lisäämään salkkuuni Sampoa. Osinkokevät tekee tuloaan, joten pyritään tällä lisäyksellä ottamaan osaa tähän osinkosateeseen.

Omistamistani yhtiöistä kevään osingosta kertoivat seuraavat yhtiöt:

  • Capman 0,13€ / osake
  • Elisa 1,85 € /osake
  • Kone 1,70 € /osake
  • Stora Enso 0,50 € / osake
  • Telia 0,23€ / osake
  • UPM 1,30€ / osake
  • Wärtsilä 0,48 € / osake

Nämä ovat vasta esityksiä, joten yhtiökokousten päätöksiä odotellessa täytyy tyytyä näihin ehdotuksiin.

Tammikuussa salkkuni saavutti merkittävän virstanpylvään, kun osakkeideni arvo ylitti 200 000€ rajan. Pitkään siinä meni, mutta ei se kuitenkaan kovin ihmeelliseltä tuntunut. Olin kuitenkin päättänyt, että tuota pitää jotenkin juhlistaa, joten kävin noutamassa Alkosta pullon sampanjaa. Mielenkiintoista nähdä, kuinka salkun kehitys tästä eteenpäin jatkuu. Tarkoitukseni on jatkaa osakkeiden hankintaa tasaiseen tahtiin, kuten ennenkin.

Osakesäästötiliä en vielä ole avannut, vaikka se mahdollistaisi paremmin lyhyen aikavälin sijoittamista vailla välittömiä veroseuraamuksia. Tämä tosin vaatisi aikaa seurata kursseja ja niiden kehitystä hieman tiiviimmin, jotta ehtisi reagoimaan kurssiliikkeisiin paremmin.

Mitä vuodesta 2019 jäi käteen?

Vuosi 2019 alkaa lähestyä loppuaan, joten lienee aika laittaa vuosi oman salkun ja sijoitusten osalta pakettiin.

Vuonna 2019 sain osinkoja 7659€ bruttona, nettona 5788 euroa, joka oli uusi ennätys. Kymppi lähenee ja se on yksi tulevaisuuden tavoite.

Osake ostoja tein vuonna 2019 24000€ ja myyntejä 9400 eurolla. Myyntiin lähti Nordean osakkeet, DNA:n osakkeet ja Fondian osakkeet. Varmaan ennätys vuosi kaupankäynnin suhteen. 200K€ rajapyykki lähestyy uhkaavasti ja uskon sen menevän rikki 2020, jos pörssit eivät käänny merkittävään laskuun.

Osakeostojen lisäksi hankin vuonna 2019 myös Seligsonin Global Top 25 Brands rahaston osuuksia useamman erän.

Oman talouden suhteen tulen tekemään ennätyksellisen vuoden. Omat tuloni kasvoivat hieman, kun omaa tehtävänkuvaani muutettiin keväällä. Säästöön palkasta jää viisi numeroinen summa, joten siltä osin voin olla tyytyväinen, vaikka tänä vuonna annoinkin itselleni huomattavasti vapauksia käyttää rahaa hieman rennommalla otteella. Oman palkkatyön lisäksi sain alku vuodesta 2019 käyttööni perinnöksi saamiani varoja. Samalla sain rasitteeksi kiinteistöomaisuutta, josta en näillä näkymin tule helpolla pääsemään eroon, vaikka haluaisinkin. Tästä hyvänä esimerkkinä mummoni jakamaton kuolinpesä, mistä olen syksyn aikana kirjoittanutkin. Rasitteena perinnöstä pääsee maksamaan veroa, joka kuitenkin on varsin kohtuullinen rintaperilliselle.

Salkkuni nousi vuonna 2019 18,39% nordnetin mukaan. Paremminkin olisi voinut mennä. Olen kuitenkin tyytyväinen salkkuni kehitykseen. Parhaiten salkkuni osakkeista viime vuonna menestyivät:

  • Kone
  • UPM
  • Orion

Huonoiten puolestaan:

  • Wärtsilä
  • Bittium
  • Telia

Vuonna 2019 tuli erityisesti panostettua metsäsektoriin, jota salkussani ei aiemmin ollut lainkaan. Metsäsektori kehittyikin vuonna 2019 varsin mukavasti. Olen pyrkinyt pitämään teknologia firmat pienessä osassa salkkuani, missä annan kyllä tasoitusta monille, jotka näihin yhtiöihin ovat satsanneet. Alan yhtiöt kiinnostavat minua, mutta monesti tulee jäätyä liikaa miettimään, että hyppääkö kyytiin vai ei. Tiedoston tämän itsessäni ja ehkä se on syy miksi salkkuni on mielestäni asteen defensiivisempi.

Tämän postauksen myötä jää vuosi 2019 taakse ja samalla kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen vuosikymmen. Koko vuosi kymmen tuli sijoitettua osakkeisiin ja uskon, että jatkan samalla tiellä seuraavankin vuosikymmenen. Se mitä 2020-luvulla tapahtuu on vielä hämärän peitossa. Mielenkiintoista nähdä mitä uutta seuraavan kymmenen vuoden aikana tullaan keksimään. Oikein hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille ja menestyksekästä vuosikymmentä sijoitusten parissa!

Syyskuun sijoituksista

Syyskuu jäi taakse, joten aika kirjoittaa kuukauden kuulumisia. Alku kuusta hankin salkkuuni lisää Sampoa, kun kurssi laski mielestäni sopivasti. Kun olen luopunut Nordeasta, niin olen päättänyt tässä kohtaa laittaa panostuksia yhtiöön Sammon kautta. Lokakuussa Nordean pitäisi antaa lisätietoa uudistuneesta osingonjaosta, joten ei auta kuin odotella kuun loppua.

Toinen hankintani oli UPM:n lisääminen salkkuun. UPM on P/E luvulla arvostettuna edullisesta päästä ja samalla saan lisättyä salkkuuni myös kaivattua toimialahajautusta.

Uusi avaukseni oli avata asiakkuus Seligsonin kanssa. Olen jo pitkään ollut tietoinen ko. firman olemassa olosta ja ollut jopa hieman kiinnostunut heidän tuotteistaan. Pääasiallinen syy oli se, että haluan saada hajautusta sijoituksiini maailmalle yksinkertaisella tavalla. Seligsonin Global top 25 brands tarjoaa tähän oivan mahdollisuuden. Se sijoittaa maailman 25 tunnetuimpaan brändi yhtiöön. Rahastosta on mahdollista hankkia kasvu-osuuksia ja tuotto-osuuksia. Itse päädyin kasvu-osuuksiin. Tarkoitukseni on tuleva vuosi säästää kuukausittain ko. rahastoon ja katsoa miltä sijoitusten tila siinä kohtaa näyttää.

Syyskuussa osallistuin ystäväni kanssa myös osakesäästäjien patjan alta pörssiin kiertueelle. Kouluttaja oli hyvä ja osasi kertoa asiat hyvin selkeästi. Se tuli kuitenkin varsin selväksi, että suomalaiset ovat todella varovaisia sijoittajia. Ei haluta ottaa riskiä, mutta kuitenkin pitäisi saada tuottoa. Valitettavasti sellaista vaihtoehtoa ei ole. Harva meistä kuitenkaan auton rattiin hypätessä miettii sitä, että hirvikolarin todennäköisyys on suurempi, kuin esimerkiksi pääoman menettäminen pitkällä aikavälillä. Eipä sitä edes ajatella kun liikutaan paikasta toiseen. Sitten kuitenkin päädytään makuuttamaan rahaa nollakorkoisilla pankkitileillä ja annetaan inflaation nakertaan pääomaa.

Kaiken kaikkiaan koulutus oli mielestäni hyvä ja mielestäni siitä saisi moni asioista tietämätön itselleen. Tiedän, että kurssin hinta on monelle täällä Itä-suomessa suhteellisen kova, varsinkin jos ei ole itse harrastanut sijoittamista. Kurssin hinnanhan voi vähentää verotuksessa, mutta jo sana sijoittaminen saattaa monesta tuntua varsin kaukaiselta. Ilokseni paikallinen lehti teki jutun ko. koulutuksesta ja nosti muutoinkin nuorten sijoittamista otsikoihin. Jutussa kerrottiin kaverista, joka sijoittaa palkastaan 50 -200€ erilaisiin etf-tuotteisiin. Hyvä esimerkki henkilö kenelle tahansa palkansaajalle tai nuorelle. Toivottavasti edes joku innostui noiden juttujen perusteella aiheesta.

 

 

Heinäkuun sijoituksista

Heinäkuu on kalenterista käsitelty, joten aika käydä läpi mitä sijoitusrintamalla tapahtui. Itse lomailin puolet kuukaudesta, joten voin suoraan sanoa, että lomalla keskityin kaikkeen muuhun kuin sijoittamiseen. Paitsi, että kuun alussa tuli hankittua pieni satsi lisää Metsä Boardia. No heinäkuun puolivälin jälkeen avautuikin tuloskausi, joten siitä johtuen kuukauden loppupuoli oli sijoittajalle kiinnostavaa aikaa. Aiemmin olen pitänyt kesälomaa tuloskauden ollessa päällä, joten se on ehkä hieman häirinnyt lomailua. Kuitenkin sitä haluaa olla hieman kartalla mitä sitä sijoitusmaailmassa tapahtuu, vaikka lomailisikin.

Tuloskauden seurauksena jouduin tekemään uusia järjestelyjä salkussani. Syynä sijoitusstrategiani mukainen liike. Nordean tulos ja kurssi valui siihen pisteeseen, että ainoa vaihtoehto minulla oli myydä osake pois salkustani. Kurssi oli tuossa kohtaa hieman yli 6 euroa. Tätä kirjoittaessa se näyttäisi olevan 5.70, joten siihen nähden liike on ollut oikea. Nordean mahdollinen uusi osinkostrategia tulee varmasti hieman vaikuttamaan siihen palaanko yhtiön omistajaksi suuremmin vai en. Jokatapauksessa minusta tulee Nordean omistaja, mikäli Sampo päätyy jakamaan omistamiaan Nordean osakkeita ns. ylimääräisenä osinkona. Päätöksiä tästä asiasta pitäisi olla luvassa elokuun alkupuoliskolla.

Nordeasta saamille rahoille aloin etsiä uusia kohteita ja tästä sitten löytyikin salkkuuni uusi yhtiö. UPM:n julkaistaessa tuloksen hankin yhtiön osakkeita ensimmäistä kertaa salkkuuni. Kurssi oli nousussa, mutta iltapäivällä huomasin yhtiön toisen tiedotteen Uruguayn sellutehtaan rakennushankkeesta. Tämä vielä hieman siivitti kurssinousua. Ajatukseni on sijoittaa firmaan pitkäjänteisesti. Yhtiöllä on mielenkiintoisia tulevaisuuden suunnitelmia ja se sopii hyvin salkkuni metsäfirmojen joukkoon. Metsäyhtiöitä salkkuni arvosta on n. 5,5%, joten niiden lisäystä voin jatkossakin ajatella.

UPM:n lisäksi tulin lisänneeksi salkkuuni pitkästä aikaan Wärtsilän osakkeita. Wärtsilän tulosjulkistuksen jälkeen kurssi sukelsi reilusti ja näin alhaalla kurssi ei ole aikoihin ollut. Itse olen Wärtsilän osakkeita hankkinut viimeeksi vuonna 2014. Yhtiön on yksi salkkuni pitkäaikaisimmista. Ensimmäiset hankinnat ulottuvat noin kymmenen vuoden taakse, joten pitkäaikaisesta sijoituksesta voidaan puhua. Konepajayhtiöstä puhuttaessa tuli mieleeni Inderesin Juha Kinnusen blogi postaus Opas konepajojen osavuosikatsausten tulkintaan. Suosittelen kaikkien konepajoja omistavien lukemaan tuon postauksen. Ymmärtää vähän, mitä sieltä osavuosikatsauksesta oikein katsotaan suurennuslasilla.

Metsä Boardin lisähankinnat eivät osuneet ihan kohdalleen, kun yhtiön tulos ja huonontuneet näkymät laskivat kurssia. No syklisten yhtiöiden omistamisessa on syytä varautua tälläiseen. Sellunhinta on suurin ajuri metsäyhtiöissä ja tällä hetkellä erään herran twiitit tulleineen heiluttelevat maailman pörssejä, joten eletään todella mielenkiintoisia aikoja. Tulen ostamaan uutisista huolimatta osakkeita salkkuuni, koska se on strategiaan. Näin saan ajallista hajautusta. Se on kuitenkin hyvä muistaa, että vielä ei olla lähelläkään finanssikriisin tunnelmia ja niistäkin selvittiin. Jatketaan mielenkiinnolla tuloskauden uuteen viikkoon.

Mitä haluaisin omistaa

Vuosia sijoittamista harrastaneena on monesti tullut pohdittua, että mitä kaikkia firmoja sitä haluaisikaan omistaa. Lähinnä ajatuksen tasolla siten, että unohdetaan numerot ja mennään ns. fiilispohjalta. Pari perheiden hallussa olevaa firmaa tulee heti mieleen. Panimoyhtiö Olvi on yksi niistä, jonka omistaja haluaisin olla. Juomateollisuus ja vahva omistaja taustalla vaikuttavat sellaiselta toimialalta, jolla on kysyntää myös tulevaisuudessa.

Toinen mielenkiintoinen yhtiö on Ponsse. Maalla asuneena voin kertoa ihailleeni yhtiön koneita pikkupojasta lähtien. Perheelläni on siis hieman metsää ja olihan se tuolloin pikkupojalle juhla hetki, kun pääsi ihailemaan ”motoa” metsässä. Ponssen tarina on jo itsessään sellainen, jossa haluaisi olla mukana omistajana. Einari Vidgrenin sitkeys ja uurastus on tuonut paljon työtä ja rahaa tähän maahan. Hänen pojat jatkavat hienoa työtä yhtiön omistajina ja metsää kasvaa koko ajan lisää tätä postaustakin lukiessa. Yhtiöllä on myös hyvät arvot: ”huolenpito, luottamus, yhteen hiileen puhaltaminen, kulttuurin vaaliminen ja vahva yrittäjähenki, jossa asiakas on kaikki kaikessa” Pohjois-Savon ihmeen osakkeita olisi tältä pohjalta mukava joskus omistaa.

Lisää yhtiöitä mietittyäni mieleeni tuli myös Huhtamäki. Yhtiön tuotteita ei voi välttää maailmalla liikkuessa. Erilaisten juomien juonti oman firman tuotteesta kiehtoo ajatuksena. Tällaisessa globaalissa bisneksessä haluaisin joskus olla mukana.

Metsäyhtiöt ovat loistaneet poissaolollaan salkussani pitkään, mutta nyt olen havahtunut siihen, että kuinka suuri osuus suomen viennistä ko. sektori on. Esimerkiksi siitä, kuinka puusta tulee lautaa ja se kaupataan jonnekkin on iltasanomat tehnyt hienon juttusarjan. Kannattaa tsekata ja tutustua aiheeseen tästä. Itse omistan toistaiseksi Stora Ensoa, mutta toki UPM:n ja Metsä Boadrin omistaminen kiinnostaisi. Jo pelkästään hajautus mielessä olisi hyvä näitä jokaista. Arvostustasot eivät ole toistaiseksi saaneet itseäni ostamaan muuta kuin Stora Ensoa.

Myös ihmisten ikääntymisen myötä olen pohtinut sijoittamista Suomen hoivatiloihin. Tähän sijoittamiseen liittyy tämä vanhenevan väestön kasvu tulevina vuosikymmeninä. Itsellänikin on sukulaisissa paljon omien vanhempieni ikäluokkaa jo eläkkeellä ja osa heistä tullee tarvitsemaan jossain kohtaa jonkin muun asuinpaikan kuin oman kodin. Tietty elämä on saanut itseni näkemään asiaa hieman eri näkökulmasta kun ihmisiä on kuollut sairauksien tai sairaskohtausten muodossa. Näissä tapauksissa kukaan ei tarvinnut ko. palveluita. Toki viimeiset kuukaudet vaativat tehostettua  hoitoa eräässä tapauksessa ja ne olivat varmasti yhteiskunnalle kalliita. Ehkä jatkossa tähän tarvitaan myös apua yksityiseltä sektorilta kun suuren massan osuus hoitoa tarvitsevista kasvaa. Näin ollen hoivatilojen bisneksellä näen vahvan tulevaisuuden. Katsotaan hankinko sitä jossain kohtaa salkkuuni.

Tässä nyt muutamia ajatuksia joistain sijoitushaaveista. Katsotaan löytävätkö niistä jotkin tiensä salkkuuni. Minkä yritysten omistamisesta lukijat haaveilevat ja miksi?