Alkutalven sijoituksista

Niin se on taas taputeltu vuoden pimeät ajat, kun tänään vietetään talvipäivänseisausta. Vuosikin alkaa vedellä viimeisiään pörssien suhteen. Mennyt syksy on ollut oman salkun osalta varsin menestyksekäs. Pitkästä aikaa voidaan sanoa, että salkkuni tuotto jää tämän vuoden osalta plussalle. Hieman olen joutunut nöyrtymään oman osakepoiminnan kohdalla ja olen siirtänyt painoa hieman enemmän maailman ja USA:n nasdaqin etf:iin. Ihan jo pelkästään hajauttaakseni varojani muualle. Suomi painoa salkussa on kuitenkin ihan riittävästi.

Syksyn aikana olen hankkinut arvo-osuustililleni lisää Mandatumia, Keskoa ja ruotsista Cibusta. Myynti puolelle päädyin Telian suhteen. Olkoon näitä. ns. veromyyntejä. Teliaa voidaan pitää surkeimpana sijoituksena ihan hetkeen. Siitä lähtien kun olen sitä omistanut, on se jatkanut vajoamistaan. Vajaa 50% tappioita näistä osakeostoista. Osakesäästötilille hankin lisää Valmetin osakkeita. Kuten edellä kerroin, niin ostin lisää salkkuuni iShares Core MSCI World UCITS ETF ja Lyxor Nasdaq-100 UCITS ETF:ää. Näihin säästän jatkuvasti, joten pienet lisäykset toisinaan lisäävät mukavasti näiden osuutta salkussani.

Osinkoja sain viimeisen neljänneksen aikana TietoEvryltä, Nesteeltä, Cibukselta, Huhtamäeltä, Valmetilta, Fortumilta, Harvialta, Telialta, Kemiralta, UPM:ltä, Nokian Tyresiltä ja Keskolta. Yhteensä 2045€ bruttona.

Viimeinen neljännes on ollut varsin hyvä, sillä salkkuni on noussut sen aikana 9,27%. Vuositasolla näytetään päätyvän 4,8 prosenttia eli n. 5% plussalle. Pitkästä aikaa näin. Sen sijaan Seligson & Co Global Top 25 Brands on kehittynyt tänä vuonna hyvin. Vuoden alusta noin 12,74%. Ei ollenkaan huonosti. Muksu saa ainakin paremmat tuotot kuin isänsä.

Tästä on hyvä rauhoittua joulun viettoon. Vuosi on ollut hyvä. Toivotaan, että ensi vuodesta tulee parempi. Hyvää joulua kaikille lukijoille!

Elokuun 2021 sijoituksista

Se kääntyi syyskuu kalenteriin, joten aika laittaa elokuun ajatuksia blogiin. Elokuu meni omalta osalta kesälomaa viettäen perheen kanssa. Lapsi nukkuu tässä kohtaa aika paljon, mikä mahdollistaa paljonkin asioita. Kun emme kuitenkaan lähteneet pitkille matkoille, niin harrastimme sentään lounasruokailua paikallisissa ravintoloissa. On todella luksusta, kun pääsee hieman huonommin nukutun yön jälkeen syömään valmiiseen pöytään. Myös podcasteja tuli kulutettua melko paljon loman aikana. Joitain kirjojakin sain luettua.

Sijoitus maailman seuraamista helpotti huomattavasti, kun mm. talouelämä lehti palasi kesätauolta. Eräässä numerossa oli hyvä artikkeli Kiinan muuttuneesta politiikasta paikallisia firmoja kohtaan. Kiinan valtio on ottanut yhtiöitä enemmän ohjaukseen ja rajoittanut niiden toimintaa. Tämän seikan olivat monet Kiinalaisiin firmoihin sijoittavat etf:t ja rahastot jo huomanneet. Poliittinen riski hinnoitellaan heti. Itselläkin löytyi salkusta Kiina ETF:ää. Luettuani ja tutkittuani asiaa tarkemmin tein lopulta päätöksen ja myin kaikki omistamani Kiina ETF:t. Ylipäätään olen monesti pohtinut poliittista riskiä, kun esimerkiksi itä-naapurissa on sattunut ja tapahtunut. En ole kuitenkaan rohjennut sinne rahojani sijoittaa, vaikka tiedänkin, että sinne rahaa laittamalla olisi viime vuodet saanut hyvät tuotot.

Tuloskausi tarjosi todella positiivisia uutisia omistamistani yhtiöistä. Osakkeet alkavat kuitenkin omasta mielestäni olla hinnoiteltu melko korkealla, eikä kunnollista ostettavaa meinaa helpolla löytää. Lopulta kuitenkin päädyin lisäämään salkkuuni TietoEvryn osakkeita. Yhtiön kurssi on noussut mm. inderesin nostettua yhtiön heidän mallisalkkuunsa, mutta silti se on edelleen maltillisesti hinnoiteltu. Lisäksi yhtiö maksaa vielä syksyn aikana osinkoa.

Pettymysten saralla voitanee mainita SmartEye, jonka päädyin myymään pois salkustani. Yhtiössä on potentiaalia, mutta en nyt toistaiseksi jatka sen omistajana. Seurataan, millaisia uutisia siitä on tiedossa jatkossa. Tämä ei ollut pitkäjänteistä sijoittamista tällä erää.

Merkittävin saavutus oli kuitenkin nettovarallisuutani kehitys tämän kesän aikana. Pidän kirjaa kuukausittain omaisuuteni kehityksestä, joten pysyn näin hyvin kartalla sijoitusteni kehityksestä. Osakekurssien ja erityisesti QT:n osakekurssin huiman kehityksen myötä nettovarallisuuteni rikkoi ensimmäistä kertaa 500 000€ rajan. Tätä kirjoittaessa on vaikea uskoa tuota saavutusta. Suurin osa varallisuudestani on kiinni osakkeissa. Toki sijoitusasunto on yksi merkittävä varallisuuserä oman asunnon ohella. Autoa en laske varallisuudeksi, vaikka siitä jotain myydessä saisikin. Sen lisäksi on olemassa omaisuuseriä, jotka ovat vielä kuolinpesän hallussa. Nämä olen myös jättänyt laskuista huomioitta. Otan ne vasta sitten huomioon, kun ne realisoituvat verottajan mielestä omaisuudekseni. No miltä tuntuu olla puoli miljonääri? Eipä oikeastaan miltään. Ne ovat vain numeroita taseessa, joilla voi tehdä kaikkea kivaa. Toki olen paljon laskenut sitä, että milloin sitä mahdollisesti voisi halutessaan jättää työelämän taakse. Alle 50-vuotiaana helposti tällä tahdilla. Olen laskenut tätä asiaa neljän prosentin säännöllä ja muitakin laskukaavoja käyttämällä. Ehkä numeroita tärkeämpää onkin miettiä omaa ajatusmaailmaa, että kuinka sitä oikein asian noin pään sisällä käsittelee. Siinä kohtaa ei olisi työyhteisöä ympärillä, jonka kanssa jakaa oman elämän asioita. Toki minulla on perhe, jolle voisi antaa aikaa huomattavasti enemmän, mutta sen lisäksi on oltava muita ihmisiä, joiden kanssa keskustella erilaisista asioita. Sijoittajayhteistö toki tarjoaa paljon sellaista sisältöä jo nyt elämääni, mitä harvojen tuttujen kanssa tulee ylipäätään keskusteltua.

Tässä kohtaa en kuitenkaan lähde tekemään hätiköityjä ratkaisuja. Jo se, että pääsee vauva-arjesta töihin hieman aikuisempaan seuraan painaa paljon. Eräs mahdollisuus kokeilla hieman vapaampaa elämää on käyttää yhteiskunnan suomia perhevapaita. Jos lapsen äiti lähtee aiemmin töihin, niin minulla on edelleen käyttämättä 36 päivää isyysvapaata. Nämä isyysvapaa päivät tulee pitää ennen kuin lapsit täyttää 2-vuotta. Siihen on vielä tovi aikaa ja järkevintä lienee olisi, että ne sijoittuisivat juuri aikaan ennen, kuin kaksi vuotta tulee täyteen. Toinen mielenkiintoinen vaihtoehto olisi lähteä opiskelemaan. Kun on ollut tarpeeksi pitkään työelämässä, niin on oikeutettu aikuiskoulutustukeen, joten tässäkään vaihtoehdossa rahan tulo ei täysin loppuisi ja se mahdollistaisi myös paluun nykyiseen työhön. Näiden lisäksi on mahdollista saada osittaista hoitorahaa siinä kohtaa, kun lapsi aloittaa koulun. Tähän on oikeutettu ensimmäisen ja toisen luokan lapsien vanhemmat. Tällöin työaika on 30 tuntia viikossa. Eli se mahdollistaisi kuuden tunnin työpäivät ja lapsen auttamisen alkuun koulunkäynnissä. Katsotaan mitä tuleman pitää. Vaihtoehtoja on paljon. Laitetaan postaus maailmalle, kun lapsi vetää toistaiseksi sikeitä. Lapsiperheellisen postaukset eivät synny yhdeltä istumalta. Lukijoille oikein mukavaa syksyä!

Kesäkuun sijoituksista

Juhannus ja kesäkuu on tämän vuoden osalta käsitelty. Itse olen toistaiseksi nauttinut helteistä ilmastoidussa toimistossa. Onneksi lomat ovat kuitenkin edessä päin.

Kesäkuu oli salkkuni osalta varsin tapahtumarikas normaaliin verrattuna. Pienen ajatusten vaihdon seurauksena erään sijoittajan kanssa päädyin tässä markkinassa luopumaan Nokian Renkaista, koska sen kehitys ei muuhun markkinaan nähden ole ollut kaksinen. Myös sitä olen paljon pohtinut, että kuinka yhtiö pysyy jatkossa kilpailussa mukana. Tavallisen kuluttajan näkemys renkaiden vaatimuksesta tuntuu olevan se, että kunhan on pyöreä, halpa ja musta. Tässä kohtaa voi unohtaa kalliimman segmentin Nokian Renkaan ja sitten hankitaan jotain halpis merkkiä. Jonkinlaista näkyvyyttä parempaan tulevaisuuteen yhtiöltä kaipaisin, jotta se palaisi salkkuuni. Saa nähdä käykö niin tulevaisuudessa.

Kesäkuussa lisäsin salkkuuni hieman Cargotecin osakkeita sekä vähän reilummalla kädellä Bittiumia ja QT:tä. Uskon, että näissä teknologia yhtiöissä piilee potentiaalia tulevaisuutta ajatellen.

Kesäkuussa sain osinkoja Cargotecilta, Sammolta, Stora Ensolta, Reveniolta, Konecranesilta sekä Metsä Boardilta. Varsin mukavat lomarahat loppu kesää ajatellen. Tosin toistaiseksi nuo rahat saavat odottaa heinäkuun loppua, jolloin omistamani yhtiöt toivottavasti valottavat hieman tulevaisuuttaan. Myös Nokian Renkaiden myynnistä salkussani on euroja odottamassa parempaa kohdetta.

Ensimmäinen vuosipuolisko jäi oman salkkuni osalta hieman tappiolle. En selkeästi ollut tarpeeksi aktiivinen maaliskuun myllerryksessä, mutta en nähtävästi ole ainoa. Osakkeiden lisäksi minulla on mennyt edelleen rahaa Selgsonin Global top 25 brands rahastoon sekä iShares Core MSCI World UCITS ETF :ään. Saan hieman hajautusta varsin suomi painoiseen salkkuuni.

Kotimainen kulutus tuntuu nyt kasvavan, kun ihmiset panostavat remontointiin ja mökkien varusteluun. Tästä hyvänä esimerkkinä se, kuinka me jäimme ilman SUP-lautaa, kun ne myytiin aika hyvin kaupoista loppuun ennen juhannusta. Lienee yksi kesän hittituotteista. Myös autojen vaihtajat ovat olleet liikenteessä omassa lähipiirissä. Vastavuoroisesti lomautukset tuntuvat jatkuvan ja on omiakin tuttuja irtisanottu jo tässä kohtaa, joten ei tämä yhtä auringonpaistetta ole. Odotan heinäkuussa julkaistavia tilastoja, jotka kertovat takautuvasti hieman menneestä keväästä. Nyt kannattaa kuitenkin seurata oman lähipiirin fiiliksiä ja käyttää intuitiota siitä, että miten tämä kaikki vaikuttaa tulevaisuuteen.

Muuten kesä on mennyt mukavasti. Olen ollut paljon ulkona ja liikkunut, kun kerrankaan ei voi säistä valittaa. Myös kirjaston avautumista olen hyödyntänyt. Luettavaa on kertynyt jo pieni kasa ja lisää pitänee hakea ennen mahdollista toista aaltoa. Näillä eväin nautitaan kesän lämmöstä ja valosta.

Helmikuun sijoitukset

Helmikuun alkupuoliskolla näimme pitkästä aikaan maailman pörsseissä punaista kun kurssit lähtivät maailman pörsseissä laskuun. Voin vain kuvitella niiden sijoittajien ajatuksia, jotka ovat aloittaneet sijoittamisen muutaman viime vuoden aikana. Itse odotin, että laskua olisi jatkunut pidempäänkin. Siihen olin varautunut. Tällä kertaa lasku jäi kuitenkin pieneksi korjausliikkeeksi.

Itse ehdin lisäämään hieman Teliaa salkkuuni kun sen hinta vajosi ostojeni kaikkien aikojen pohjiin. Ostin teliaa 3,70€ hintaan. Tulipahan Telian keskikurssi ainakin hieman alemmaksi.
Lisäsin myös tekoäly etf:ää, sillä tässä uskon olevan tulevaisuuden. Asiasta ei vielä mielestäni liikaa hypetetä, joten kaikki sijoittajat eivät ole vielä tässä mukana.

Päädyin myös kuukauden loppupuoliskolla lisäämään salkkuuni sampoa. Hankin 100 kpl lisää sampoa salkkuuni. Oikeastaan ajatus tähän sijoitukseen lähti Hjallis Harkimon ”näin teet rahaa” youtube videosta. Siellä Hjallis totesi, että: ”pankissa ei kannata pitää rahaa. Se on tyhmintä mitä voi tehdä”. Itselläni on puskuria mahdollista laskua varten olemassa. Se ei kuitenkaan tuota juuri mitään nyt. Sampo maksaa myös keväällä ok osingot.

Hjallis kävi videossaan melko pintapuoleisesti sijoittamista läpi, mutta hyvä, että edes joku kansanedustaja puhuu asiasta. Toivottavasti joku kiinnotuu sijoittamisesta. Ehkä kansankapitalismia saadan näin edistettyä. Video oli vasta ensimmäinen osa sijoittamiseen liittyen, joten odottelen mielenkiinnolla mitä Hjalliksella on vielä sanottavaa. Tiedä vaikka oppisi jotain uutta. Ehkä saamme eduskuntaankin jonkun, joka puhuisi osakesäästätilin puolesta.

Oikein mukavia hiihtolomia lukijoille, jotka sellaisesta pääsevät nauttimaan.

Vuosi 2018 käyntiin

 

Vuosi 2018 käynnistyi varsin positiivisesti. Pörssikurssit ympäri maailmaa ovat jatkeneet iloisesti nousuaan. Tuloskausi alkoi itse omistamieni yhtiöiden kohdalta viime viikolla kun Nordea sekä Telia julkaisivat viime vuoden tuloksesa. Tammikuun viimeisenä päivänä myös Elisa ja Wätsilä julkaisivat oman tuloksensa.

Nordean tulos oli markkinoille pettymys. Itselleni se oli mielestäni ok tässä korkotilanteessa. Jenkkilässä on jo korkoja alettu hiljalleen nostaa, joten lienee ajan kysymys, koska korot lähtevät euroalueellakin nousuun. Tämä tulee todennäköisesti näkymään positiivisesti finanssialan toimijoiden tuloksissa.
Nordea nosti osinkoaan viime vuodesta kolmella sentillä 0,68 euroon osakkeelta. Finanssialan muutokset ovat saaneet minut harkitsemaan osakkeiden vähentämistä salkussani.Tarkempaa suunnitelmaa asiasta ei vielä ole.

Telian nettotulos jatkoi laskutrendillä. Tästä huolimatta Telia on tehnyt voitollista tulosta. Yhtiön velkojen määrä on jatkanut laskuaan, mitä voidaan pitää positiivisena. Osinkoaan Telia päätyi nostamaan 15% viime vuodesta. Osingoksi esitetään 0,23€ osakkeelta, joka maksetaan kahdessa vaiheessa. Itse lisäsin Telian osaketta salkkuuni useaan otteeseen, joten tästä on luvassa mukavat osingot.

Elisa julkaisi tuloksensa, joka oli odotuksia parempi. Osinkoa Elisan hallitus esittää maksettavaksi 1,65 euroa osakkeelta, mikä on 15 senttiä enemmän kuin viime vuonna. Itse olen todella tyytyväinen salkkuni peruspilarin tuloksen kehitykseen. Eiköhän näillä osingoilla makseta henkilökohtaiset tietoliikennekulut tältä vuodelta helposti.

Wärtsilän tulos ja liikevaihto kasvoivat, mutta tilauskirjat sen sijaan näyttää paksummalta, kuin viime vuonna. Tulevaisuuden kannalta tämä on hyvä asia. Wärtsilän hallitus esittää, että osake splitattaisiin eli puolitettaisiin siten, että yhdestä osakkeesta tulee kaksi osaketta. Tälläisen tapahtuman olen itse päässyt todistamaan kertaalleen vuosikymmenen vaihteessa. Periaatteessa arvon pitäisi pysyä samana, mutta jotenkin ihminen kuvittelee, että se on ”halpa” kun yksikköhinta on puolet entisestä. Osinkoa Wärtsilä esittää maksettavaksi 1,38 euroa osakkeelta, missä on nousua viime vuodesta 8 senttiä.

Tammikuussa tein salkkuuni uuden hankinnan kun laitoin rahojani kiinni tekoälyyn ja automaatioon. Laiska sijoittaja kirjoitti automaatio ja tekoäly etf:stä blogissaan. Uskon, että tämä asia tulee mullistamaan maailmaamme enemmän, kuin tänä päivänä uskommekaan. Hankin 2000 eurolla iShares Automation & Robotics UCITS ETF (2B76) osuuksia. Osakkeiden hintojen ollessa pilvissä on tutkailtava uusia sijoitus vaihtoehtoja. Katsotaan miten tekoäly ja robotiikka kehittyvät.

Salkku auki

Lienee tullut aika avata salkkuni sisältöä lukijoilleni. Alla näkyy, kuinka monta prosenttia omistan mitäkin osaketta salkussani. Sijoittaessani olen pitänyt itselleni sääntönä sitä, että yhdenkään sijoituksen osuus ei pääsisi kasvamaan kovinkaan paljon yli 10%. Näin salkku ei kärsi niin pahasti kurssien heilunnasta. En tee sijoitusten suhteen hätiköityjä päätöksiä, eikä tuo 10% ole mitenkään kiveen kirjoitettu. Joskus toiset osakkeet ovat huomattavasti korkeammalla kuin toiset ja tämä saattaa vääristää prosentuaalisesti tilannetta pidemmällä aikavälillä. Tosin tällöin on mahdollista tarkistella salkun painotusta eri osakkeiden kesken ja tehdä tarvittavia ratkaisuja.

% Arvopaperi
9,64% Elisa
5,66% Fortum
6,32% Kesko B
10,92% Konecranes
8,28% Neste Oil
8,64% Orion B
6,23% Sponda
10,03% Wärtsilä
3,14% H & M
8,13% Nordea
7,85% Kone
6,65% Telia
5,06% Nokia Tyres
1,07% Bittium
1,44% DNA
0,94% Incap

Salkun kokonaisumma on osakkeiden osalta on n. 115 000€.

Osakkeiden lisäksi aloitin tänä vuonna sijoittamisen uuteen ETF-rahastoon. ETF-rahasto johon sijoitan rahojani on iShares Core MSCI World UCITS ETF USD (Acc) (EUNL) . Varsinainen nimihirviö, johon en olisi sijoittanut, ellen olisi lukenut ko. ETF:stä Talouselämä-lehdestä. Jutun mukaan Core tarkoittaa, että kyse on yhdestä iShresin yhdeksästä suosituimmasta rahastosta, em tarkoittaa kehittyviä markkinoita , imi että investointikohde on osakeindeksi, ucits viittaa EU-sääntelyyn, usd tarkoittaa dollarimääräisyyttä ja acc, että kyse on kasvurahastosta joka, sijoittaa osingot takaisin rahastoon. Tämä sopii strategiaani mainiosti. Tällä hetkellä sijoitan rahastoon 100€ kuukaudessa.

Mielenkiinnolla odotan, miten vallanvaihdos Amerikassa tulee heiluttamaan maailmanmarkkinoita. Suojatullit ja kauppasodat eivät ole toivottuja kenenkään sijoittajan kannalta. Ensimmäiset sata päivää tulevat näyttämään, mitä vallanvaihdos tuo tullessaan. Nimityksistä pystyy jo jotain päättelemään, mutta silti uudelle hallinnolle tulee antaa aikaa näyttää kyntensä.