Alkutalven sijoituksista

Niin se on taas taputeltu vuoden pimeät ajat, kun tänään vietetään talvipäivänseisausta. Vuosikin alkaa vedellä viimeisiään pörssien suhteen. Mennyt syksy on ollut oman salkun osalta varsin menestyksekäs. Pitkästä aikaa voidaan sanoa, että salkkuni tuotto jää tämän vuoden osalta plussalle. Hieman olen joutunut nöyrtymään oman osakepoiminnan kohdalla ja olen siirtänyt painoa hieman enemmän maailman ja USA:n nasdaqin etf:iin. Ihan jo pelkästään hajauttaakseni varojani muualle. Suomi painoa salkussa on kuitenkin ihan riittävästi.

Syksyn aikana olen hankkinut arvo-osuustililleni lisää Mandatumia, Keskoa ja ruotsista Cibusta. Myynti puolelle päädyin Telian suhteen. Olkoon näitä. ns. veromyyntejä. Teliaa voidaan pitää surkeimpana sijoituksena ihan hetkeen. Siitä lähtien kun olen sitä omistanut, on se jatkanut vajoamistaan. Vajaa 50% tappioita näistä osakeostoista. Osakesäästötilille hankin lisää Valmetin osakkeita. Kuten edellä kerroin, niin ostin lisää salkkuuni iShares Core MSCI World UCITS ETF ja Lyxor Nasdaq-100 UCITS ETF:ää. Näihin säästän jatkuvasti, joten pienet lisäykset toisinaan lisäävät mukavasti näiden osuutta salkussani.

Osinkoja sain viimeisen neljänneksen aikana TietoEvryltä, Nesteeltä, Cibukselta, Huhtamäeltä, Valmetilta, Fortumilta, Harvialta, Telialta, Kemiralta, UPM:ltä, Nokian Tyresiltä ja Keskolta. Yhteensä 2045€ bruttona.

Viimeinen neljännes on ollut varsin hyvä, sillä salkkuni on noussut sen aikana 9,27%. Vuositasolla näytetään päätyvän 4,8 prosenttia eli n. 5% plussalle. Pitkästä aikaa näin. Sen sijaan Seligson & Co Global Top 25 Brands on kehittynyt tänä vuonna hyvin. Vuoden alusta noin 12,74%. Ei ollenkaan huonosti. Muksu saa ainakin paremmat tuotot kuin isänsä.

Tästä on hyvä rauhoittua joulun viettoon. Vuosi on ollut hyvä. Toivotaan, että ensi vuodesta tulee parempi. Hyvää joulua kaikille lukijoille!

Helmikuun sijoituksista

Se jälleen aika palata viime kuukauden tapahtumiin. Helmikuussa olikin melkoisesti uutisia, kun yhtiöt julkaisivat viime vuoden tuloksiaan ja tämän vuoden ennustuksia. Itselle kiinnostavin yhtiö tältä osin oli QT, jonka tulosvaroitusta moni odotteli viimeiseen saakka, mutta kuitenkaan sitä ei saatu. Kurssi otti mukavan nousun, kun sijoittajat eivät joutuneet pettymään. Muutoin tulokset ovat olleet varsin linjassaan. Sampo yhtiöistä ehkä hieman petti omat odotukseni. Toisaalta en ole ainut, sillä sijoituskerhossa moni oli hieman näreissään siitä, että Sampo meni luopumaan Nordeasta. Kuka olisi uskonut vuosi sitten, että korkotilanne on tässä kohtaa tämä? Aika harva lopulta.

Helmikuussa hankin osakesäästötilille uuden firman osakkeita, kun ostin sinne Kemiraa. Kemian sektori on ihan uusi kokeilu itselleni. Hirveäisti en yhtiöistä tiedä, mutta arvostus vaikutti maltilliselta. Myöhemmin helmikuussa yhtiö julkaisi tuloksensa ja osinkoja olisi luvassa. Katsotaan, että kuinka pitkää yhtiö osakesäästötilillä pysyy. Otetaan tämä kokeiluna. Helmikuussa luovuin osakesäästötilille hankkimistani Tecnotreen osakkeista kun yhtiö julkaisi tuloksensa, joka ei oikein miellyttänyt markkinoita. Katsotaan mihin vapautuneet varat sijoitan.

Arvo-osuustilileni hankin lisää Metsä Boardin osaketta. Lähinnä osingon vuoksi. Yhtiö on ollut salkussani vuodesta 2019 ja maksanut sinä aikana hyvät osingot ja tuloskin on firmalla kasvanut mukavasti. Yksi metsäsektorin osakkeistani.

Tuloskauden perusteella näyttää osinkovirta jäävän tänä vuonna oman salkkuni osalta pienemmäksi, kuin viime vuonna. Osinkoja on tulossa n. 9000€ edestä. Katsotaan mitä osakkeita osingoilla tänä vuonna lisätään. Tuhan euroa ja kuukausi ei ihan vielä toteudu, mutta ei se kaukana ole. Eli harrastus maksaa kohta itse itsensä, jos asiaa haluaa tällä tavalla ajatella. Tästä on hyvä lähteä nauttimaan loppu talven pakkasista. Ensi kertaan!