Monessa blogissa on käsitelty sijoittamista, mutta metsään sijoittavista bloggaajista minulla itselläni ei ole tietoa. Joka tapauksessa omalla kohdalla on sellainen tilanne, että tulevaisuudessa on mahdollsita, että minusta tulee myös metsän omistaja. Se on maailma, josta itselläni on melko hatarat tiedot.
Tästä johtuen kävin kevään aikana vierailemassa metsätilojen sukupolvenvaihdos messuilla. Ajatus tuonne lähdöstä tuli itseasiassa isältäni. Hän on varmasti miettinyt asiaa, joten olihan sitä lähdettävä katsomaan mitä kaikkea tuollaiset messut tarjoavat. Paikalle saapuessani totesin jo, että nyt olen sieltä nuoremmasta päästä. Suurin osa paikalla saapuneista oli nykyisiä metsänomistajia eli sitä eläkkeellä olevaa porukkaa. Moni muukin oli lähtenyt liikenteeseen seuraavan sukupolven edustajan kanssa.
Tapahtumassa tuli vastaan monia eri skenaarioita ja termejä joista opin paljon uutta. Metsätilan voi joko myydä lapsilleen tai lahjoittaa lapsille tai lapsenlapsille. Kaikki riippuu täysin siitä jokaisen henkilökohtaisesta tilanteesta. Lahjavero tippuu huomattavasti, jos metsätila lahjoitetaan suoraan lapsenlapsille ja hallinta oikeus jätetään vaikka lapsille. 200 000 euron tilan kohdalla puhutaan n. 10 000 euron hyödystä kun tässä tapauksessa vältetään jo yhdet lahjaverot. Verotuksen miettiminen tuntui olevan keskeinen asia, mikä jäi itselleni hyvin mieleen tilaisuudesta.
Metsä on myös mahdollista myydä omille lapsille. Tämä tuntui olevan suositeltavaa mikäli kyseessä olisi hyväpuustoinen metsätila. Tila kaupassa lapsi saa metsävähennystä, jota hän pystyy hyödyntämään tulevissa metsäkaupoissaan. Itselleni asia jäi hieman epäselväksi, mutta tätä vähennystä pystyy käsittääkseni käyttämään metsäkaupoissa, jolloin verotus jää pienemmäksi. Metsätilojen kaupoissa on myös mahdollista käyttää 15 vuoden korotonta maksuaikaa. Melkoinen etu, jos kyseessä on suuri tila. Harvalla meistä kuitenkaan on varaa ostaa suurta metsätilaa ilman tarpeeksi pitkää maksusuunnitelmaa. Lisäksi on hyvinkin mahdollista, että tulee vielä perineeksi takaisin sen kauppasumman, jonka maksaa vanhemmilleen tuon 15 vuoden aikana.
Kävin kuuntelemassa erään case esimerkin Danske bankin edustajan toimesta. Oli mielenkiintoista seurata kun noin miljoonan euron varallisuus jaettiin kolme lapsen kesken. Oli mökkiä, taloa, metsätilaa ja näistä kaikista oli onnistuttu löytämään kaikkia osapuolia tyydyttävä ratkaisu. Myös sitä oli mietitty, kuinka varmistetaan, että metsätila ei siirry suvulta pois mahdollisessa erotilanteessa. Vaatii kunnon suunnittelua.
Tärkeimpänä asiana tapahtumasta jäi kuitenkin mieleeni evästys, että näistäkin asioista pitää puhua. Vanhempien olisi keskusteltava lastensa kanssa haluaako joku jatkaa metsätilan ylläpitoa. Varmasti vaikeita asioita keskustella rahasta ja omaisuudesta, mutta näin vältytään monelta harmilta tulevaisuudessa, kun asiat on setvitty jo etukäteen valmiiksi.
Jos joku lukijoistani tietää bloggaajan, joka kirjoittaa metsään sijoittamisesta, niin olisi mielenkiintoista kuulla näistä blogeista.