Vuoden 2017 viimeinen postaus

Vuosi 2017 lähenee loppuaan. Joulut on taputeltu ja kinkut syöty. Ennen rakettien ampumista lienee syytä kirjoittaa vuoden viimeinen postaus.

Salkkua tuli viime postauksessa säädettyä jo verotuskuntoon, mutta ei se pelkästään siihen jäänyt. Totesin salkkuani tutkaillessani, että viime vuonna tehdyt Incap sijoitukset, jotka olivat ns. lottosijoitus, ovat vielä voitolla. Pohdiskelujen jälkeen päädyin myymään Incapit pois, vaikka yhtiöllä lujaa onkin mennyt. Sain sijoitukselle ok tuoton vuoden sijoitushorisontilla, vaikkakin olisin myynnit voinut toteuttaa jo aiemminkin, jolloin olisin saanut paremman tuoton.

Toinen muutos salkkuuni tapahtui kun H&M julkaisi osavuosikatsauksensa 14.12. Osakekurssi kääntyi uutisen myötä laskuun. Tosin laskussa se on ollut jo vuodesta 2015 lähtien. Totesin, että yhtiön tekemät toimenpiteet eivät mielestäni tule kääntämään kurssia lyhyellä aikavälillä voitolliseksi. Tässä verkkokaupan kasvavassa maailmassa on mielenkiintoista nähdä, että H&M yhä yrittää pyristellä myymäläverkostollaan muuttuvaa kehitystä vastaan. Toki yhteistyötä Zalandon sekä Alibaban kanssa on pyritty kasvattamaan, mutta ei se auta mikäli myymäläverkostolle ei tehdä jotain. Yhtiön verkkokauppakin on mielestäni kunnossa. Koska yhtiön suunta näyttää edelleenkin kuitenkin huonolta, niin päädyin myymään osakkeet tappiolla pois. Olisi pitänyt myydä jo aiemmin tänä vuonna, mutta turha asiaa on jossitella.

Näistä muutoksista saadut varat sijoitin Nokian renkaiden sekä Orionin osakkeisiin, tekemällä näihin firmoihin pienet lisäykset. Halusin laittaa rahat kiinni johonkin, mihin edelleen uskon. Osinkoja on ensi keväänä tiedossa em. yhtiöiltä.

Olen myös valmistautunut ensi vuoteen kasvattamalla käteiskassan osuutta salkussani. Eli jos ja kun korjausliikkeitä tulee, niin olen valmis tarvittaessa toimimaan. Mitään kiirettä asian suhteen ei kuitenkaan olen. Tulen todennäköisesti tekemään ostoksia joka kuukausi ajallisen hajattamisen vuoksi. Mihin, sitä en tiedä nyt, mutta aika näyttää.

Haluan kiittää lukijoita menneestä vuodesta. Onnea ja menestystä vuodelle 2018.

Ps. Löysin mielenkiintoisen Sijoitustiedon podcastin, jota voin suositella muillekkin sijoittamisesta kiinnostuneilta. Linkin takaa löydät ko. podcastin https://soundcloud.com/sijoitustieto

Advertisement

Tuloskauden antia part 6

Bittium julkaisi tuloksen 20.2. Yhtiön loka-joulukuun tulos parani hieman edellisestä vuodesta. Yhtiön liikevaihto kasvoi 19 miljoonaan euroon viime vuoden 15,2 miljoonasta eurosta. Yhtiön hallitus esittää 0,05 sentin osinkoa ja 0,25 lisäosinkoa osakkeelta. Yhtiö nosti pitkäntähtäimen kasvutavoitettaan. Aiemmin Bittium on tavoitellut 10% kasvua, mutta nyt se odottaa kasvun olevan tätäkin nopeampaa. Mielenkiinnolla odotan yhtiön tulevaisuuden panostuksia kasvuun terveysteknologian tietoturvallisuuden saralla. Tämä maailma tarjoaa kasvun mahdollisuuksia kun IoT tulee laajenemaan ennen näkemättömällä tavalla.

Incap julkaisi tuloksensa 22.2. Yhtiön liikevoitto pysyi viime vuoden tasolla 2,2 miljoonassa eurossa. Osakekohtaista tulosta yhtiö teki 0,34 senttiä osaketta kohden, joka oli pari senttiä enemmän kuin viime vuonna. Toisen vuosipuoliskon liikevaihto kasvoi 20 prosenttia ensimmäisestä vuosipuoliskosta.Yhtiön hallitus esittää, että se ei jaa tänä vuonna lainkaan osinkoa, mikä kuulostaa mielestäni järkevältä sillä yhtiö vihjaisi tiedotteessaan mahdollisista yritysjärjestelyistä. Näin ollen yhtiön on mahdollista toteuttaa mahdollisia yritysostoja. Katsotaan kuinka IoT markkinat kasvavat tulevaisuudessa. Uskoisin tämän kuitenkin heijastuvan positiivisesti Incapin kurssiin. Kovaa keskustelua yhtiö aiheuttaa eri foorumeilla. Itse odotan, mitä tuleman pitää. Oma panostukseni yhtiöön ei kuitenkaan ole järin suuri.

Pihlajalinna julkaisi tuloksensa 17.2. Yhtiön liikevoitto oli viimeisellä neljänneksellä 3,7 miljoonaa euroa. Viime vuonna vastaaavan aikaan se oli 2,2 miljoonaa euroa, joten selvää kasvua. Yhtiön liikevaihto kasvoi 104 miljoonaan euroon aiemmasta 63 miljoonasta eurosta. Käyttökatemarginaali nousi 3,7 prosenttiin vertailukauden 2,2 prosentista. Pihlajalinnan hallitus esittää 0,15 euron osinkoa osakkeelta. Viime keväänähän yhtiö ei maksanut osinkoa lainkaan. Yhtiön johto ohjeistaa liikevaihdon kasvavan ja liiketuloksen paranevan tänä vuonna viime vuodesta. Tämä oli oletettavaa, sillä yhtiö on investoinut viime vuodet ja jossain kohtaa tämän pitäisi alkaa näkyä tuloksessa. Sote sopasta yhtiöllä on positiiviset odotukset, sillä se odottaa, että perusterveudenhuollon valinnanvapaus toteutuisi aiempaa ennakoitua laajemmin. Jos näin käy, uskon vahvasti yhtiön tulevaisuuteen.

Sijoitusvuosi 2016

Vuoden 2016 alussa tuskin kukaan olisi uskonut, mitä kaikkea vuosi tuleekaan sisältämään. Brexit kesä-heinäkuun vaihteessa ajoi pörssikurssit laskuun ympäri maailmaa muutamaksi päiväksi, kunnes sijoittajat totesivat, että osakkeita parempia sijoituskohteita ei edelleenkään näytä olevan tarjolla. USA:n presidentin vaalien jälkeen maailmalla oltiin ihmeissään, kuinka Trump valittiin presidentiksi. Levottomuutta markkinoilla kesti huimat pari tuntia, kunnes Trump piti puheensa. Tämän jälkeen kurssit ovat nousseet kaikkien aikojen ennätykseen.

Oman salkun parhaat palat tältä vuodelta ovat vuoden ensimmäisellä kvartaalilla hankitut Konecranesin osakkeet. Nousua huimat 80 prosenttia. Harmittaa, vain että ei tullut enempää ostettua, mutta tunnelmat tulevan vuoden osalta eivät tuolloin olleet kovin positiiviset. Myös kesän Nordea-hankinnat osuivat melko hyvin kohdalleen. Nousua alle kahdeksen euron kurssista tähän päivään on tullut melko mukavasti. Tänä vuonna aloitin myös sijoittamisen H&M:n osakkeisiin parilla ostoerällä. Tämä toi hieman hajautusta muuten niin Suomi-painotteiseen salkkuuni. Vuoden 2016 huonoimmat sijoitukset osuivat Teliaan, sillä kurssi laski melko tasaisesti pitkin vuotta. Putoavaan puukkoon ei pitäisi tarttua. Osinkotuotto Telian osakkeissa kuitenkin oli kohdallaan ja toivottavasti se on pitkällä aikavälillä fiksu veto.
Ostin vuoden aikana myös lisää Spondaa. Perus tylsä osake, jota salkustani löytyy jonkin verran. Pitäähän sitä hieman olla rahaa kiinteistöissä tavalla tai toisella. Lisäksi osallistuin vuoden 2016 aikana sijoitusurani ensimmäiseen listautumisantiin, kun DNA listautui pörssiin. Osake on hakenut suuntaansa, mutta osinkoja tältä sijoitukselta lähinnä odotan.

Vuoden 2016 ”kokeilu”kaupat tein Incappiin. Yhtiö jätti positiivisen tulosvaroituksen ennen joulua, mutta silti kurssi ei ole juuri lainkaan reagoinut tähän uutiseen. Yhtiöllä vaikuttaa muutoinkin olevan pullat uunissa. Twitterissä Akseli Grahn seuraa firmaa ja luottaa vahvasti Incapin tulevaisuuteen. Katsotaan, miltä Incapin kurssi tulevaisuudessa näyttää.

Vuonna 2016 tuli myös tehtyä muutamia myyntejä. Myin pois kaikki Nordnetin Norja superrahaston osuudet, kun pääsin sijoituksissa vihdoin omilleni. Jotenkin tuo superrahasto ei vain tuntunut minulle sopivalta kohteelta. Todennäköisesti myynti tuli tehtyä liian aikaisin, kun katsotaan pörssikurssien loppuvuoden kehitystä. Myin salkustani myös osan Fortumin osakkeista kurssin lähennellessä 16 euroa. Syynä tähän on se, että Fortum ei ole löytänyt lihavalle kassalleen tuottoisia kohteita ja haluan myös vähentää Venäjä-riskiä sekä pienentää yhtiön painoa salkussani. Hieman tappioita Fortumin myynneistä otin, sillä ostot oli tehty silloin kun kurssi oli 18 euron tuntumassa. Kaikesta huolimatta Fortum on ollut sijoitusurani parhaimpia osingonmaksajia.

Vuosi on ollut salkun kokonaiskehityksen kannalta todella positiivinen. Kuinka kauan tätä jatkuu sitä tuskin pystyy sanomaan. Salkkuni on ollut kaikkien aikojen huipussa jo jonkin aikaa. Ympärillä huomaa, kuinka sijoittamista on hypetetty ja viimeisetkin haluavat päästä mukaan nauttimaan kurssinoususta. Nautitaan, mutta muistetaan silti, että jossain vaiheessa tämä kurssikehitys kääntyy toiseen suuntaan.