Marraskuun 2021 sijoituksista

Marraskuu jäi taakse ja ensi lumi saatiin maahan täällä Itä-Suomessa. Illat pimenivät ja niin näyttäisi pimenevän pörssienkin loisto kohti loppu vuotta mentäessä. Omalta osaltani marraskuu tarjosi miinusmerkkisiä lukemia päätyen lopulta -3,39% pakkaselle.

Salkkuuni lisäsin marraskuussa lisää Cargotecin osakkeita 50 kappaletta. Tähän päädyin sen vuoksi, jotta saadaan hieman tasattua ko. yhtiön painoa salkussani suhteessa muihin yhtiöihin. Osakesäästötilille hankin Harvian osaketta. Mielenkiintoista päästä seuraamaan kiuasyhtiön maailmanvalloitusta. Tähänkin olisi voinut lähteä mukaan aikaisemmin. Nyt ostokin näytti osuvan

Marraskuun aikana sain myös osinkoja Telialta ja Cibukselta.

Ja ei kuukautta ilman listautumisantiin osallistumista. Itse osallistuin Norrhydron listautumiseen. Yhtiö tekee hydrauliikkaa mm. konepajoille ja esimerkiksi Volvolle. Itse omistan konepajoja, joten tämä on tietyllä tapaa hyvä jatkumo niiden rinnalle. Norrhydrolla on mielenkiintoinen suunnitelma NorrDigi-teknologian suhteen, jonka itse uskon tuovan lisää rahaa kassaan tulevina vuosina. Ei tästä mitään teknonousijaa ole tulossa, mutta jo ymmärrettävyyden vuoksi haluan katsoa pienellä panoksella miten yhtiön käy tulevaisuudessa. Tuo NorrDigi on hyvä lisä perusliiketoiminnan kylkeen.

Marraskuussa tuli myös vuosi täyteen asuntosijoittajana. Vuokralainen on hoitanut asiansa paremmin kuin hyvin eli vuokra on tullut ajallaan, eikä muutoinkaan tästä ole aiheutunut liikaa vaivaa. Jääkaapin ovenkahvan hankin ja erään yhteydenoton ohjasin huoltoyhtiön suuntaan. Täytyy pohtia, josko sitä muistaisi vuokralaista jollain lahjalla näin ensimmäisen vuoden kunniaksi. Ei kuitenkaan vuokrankorotuksella. Kun on hyvän vuokralaisen löytänyt, niin pyritään pitämään huolis siitä, että ei tarvitse keskellä pimeintä talvea lähteä uutta vuokralaista etsimään.

Olen pohtinut, että uusia vuokra-asuntoja olisi hyvä hankkia lisääkin, mutta jotenkin tämä vauvavuosi vaan vaatii veronsa, eikä aikaa asiaan paneutumiseen ole oikein ollut. Rahoituspuoli kyllä olisi kunnossa. No katsotaan miten käy. Mennäänkö yhden asunnon taktiikalla jatkossa vai tuleeko asuntoja mahdollisesti hankittua lisää.

Tästä on hyvä jatkaa kohti loppuvuotta. Mielenkiintoista nähdä, miten kurssikehitys jatkuu loppuvuoden. Laskevalla käyrällä on toistaiseksi menty ja joulupukkirallista ei ole tietoakaan. Ei muuta kuin mukavaa joulunaikaa kaikille lukijoille. Kohtahan se on vuosi 2021 käsitelty loppuun.

Advertisement

Lokakuun 2021 sijoituksista

Lokakuu jäi taakse ja pimeät illat tekivät paluun. Pörssissä sen sijaan oli tuloskausi, joka ei tarjonnut suuria yllätyksiä mielestäni. Suurinta liikettä salkussani aiheutti QT, jonka Q3 jäi hieman odotuksista ja sen seurauksena osakekurssi laski 178 eurosta sadan neljäkymmenen euron tuntumaan. Joskus näinkin päin. Salkun suurinpana sen kyllä huomasi, mutta toistaiseksi en lähtenyt myyntejä tekemään. On tämä kuitenkin sen verran mielenkiintoinen firma omalla sijoitusuralla, että katsotaan nyt rauhassa kuinka maailmalla yritykset pyrkivät pääsemään eroon sirupulasta.

Sirupulasta tuntui kärsivän myös kotimainen Bittium, jota löytyy salkustani. Viimeisen kvartaalin pitäisi tässä tapauksessa mennä superhyvin, jotta nykyinen kurssi olisi mielestäni perusteltu. Siitä syystä päädyin siivoamaan viimeisetkin yhtiön osakkeet salkustani. Medical puolessa on potentiaalia, mutta sen pitäisi konkretisoitua, jotta voisin kuvitella hankkivani Bittiumia takaisin salkkuuni. Tämä on ollut yksi alisuoritujista salkussani. Siitä syystä on hyvä vähän tehdä jo ennakkoon siivousta loppu vuotta ajatellen.

Salkkuuni hankin lokakuussa lisää TietoEvryä ihan tasapainotus mielessä. Yhtiö on arvostettu maltillisesti ja tarjoaa ok osingot omistajilleen. Osallistuin lokakuussa myös Ruotsin ylpeyden Volvon listatumiseen minimi määrällä. Otin ns. pikavoitot pois hieman yli 100€ voitolla avauspäivänä.

Lokakuussa useat omistamani yhtiöt maksoivat osinkoja eli TietoEVRY, Huhtamäki, Neste, Nordea sekä Cibus. Osinkoja kertyi n. 500 euroa lokakuulta. Tänä vuonna pitäisi vielä tulla parit Cibuksen osingot. Muuten yhtiöt ovat käsittääkseni osinkonsa jakaneet. Toki yllätyksiä on vuosien aikana nähty, mutta niistä pitäisi tulla tieto melko pian kun vuosi alkaa olla jo hyvin pitkälti loppusuoralla. Mielenkiintoista nähdä näemmekö vielä yllätyksiä sijoitusvuonna 2021. Muutamia listautumisia vielä lienee tulossa.

Mustan marraskuun illoissa kannatta keskittyä nyt pitämään itsestä huolta tekemällä jotain mukavaa ja ottamalla vähän rennommin. Itse kaipaisin aurinkoon ja lämpimään. Ehkä jonain vuonna voinkin olla näihin aikoihin jossain muualla. Sitä odotellessa jatketaan sijoitusten seuraamista koti sohvalta.