Kesäkuun sijoituksista

Juhannus ja kesäkuu on tämän vuoden osalta käsitelty. Itse olen toistaiseksi nauttinut helteistä ilmastoidussa toimistossa. Onneksi lomat ovat kuitenkin edessä päin.

Kesäkuu oli salkkuni osalta varsin tapahtumarikas normaaliin verrattuna. Pienen ajatusten vaihdon seurauksena erään sijoittajan kanssa päädyin tässä markkinassa luopumaan Nokian Renkaista, koska sen kehitys ei muuhun markkinaan nähden ole ollut kaksinen. Myös sitä olen paljon pohtinut, että kuinka yhtiö pysyy jatkossa kilpailussa mukana. Tavallisen kuluttajan näkemys renkaiden vaatimuksesta tuntuu olevan se, että kunhan on pyöreä, halpa ja musta. Tässä kohtaa voi unohtaa kalliimman segmentin Nokian Renkaan ja sitten hankitaan jotain halpis merkkiä. Jonkinlaista näkyvyyttä parempaan tulevaisuuteen yhtiöltä kaipaisin, jotta se palaisi salkkuuni. Saa nähdä käykö niin tulevaisuudessa.

Kesäkuussa lisäsin salkkuuni hieman Cargotecin osakkeita sekä vähän reilummalla kädellä Bittiumia ja QT:tä. Uskon, että näissä teknologia yhtiöissä piilee potentiaalia tulevaisuutta ajatellen.

Kesäkuussa sain osinkoja Cargotecilta, Sammolta, Stora Ensolta, Reveniolta, Konecranesilta sekä Metsä Boardilta. Varsin mukavat lomarahat loppu kesää ajatellen. Tosin toistaiseksi nuo rahat saavat odottaa heinäkuun loppua, jolloin omistamani yhtiöt toivottavasti valottavat hieman tulevaisuuttaan. Myös Nokian Renkaiden myynnistä salkussani on euroja odottamassa parempaa kohdetta.

Ensimmäinen vuosipuolisko jäi oman salkkuni osalta hieman tappiolle. En selkeästi ollut tarpeeksi aktiivinen maaliskuun myllerryksessä, mutta en nähtävästi ole ainoa. Osakkeiden lisäksi minulla on mennyt edelleen rahaa Selgsonin Global top 25 brands rahastoon sekä iShares Core MSCI World UCITS ETF :ään. Saan hieman hajautusta varsin suomi painoiseen salkkuuni.

Kotimainen kulutus tuntuu nyt kasvavan, kun ihmiset panostavat remontointiin ja mökkien varusteluun. Tästä hyvänä esimerkkinä se, kuinka me jäimme ilman SUP-lautaa, kun ne myytiin aika hyvin kaupoista loppuun ennen juhannusta. Lienee yksi kesän hittituotteista. Myös autojen vaihtajat ovat olleet liikenteessä omassa lähipiirissä. Vastavuoroisesti lomautukset tuntuvat jatkuvan ja on omiakin tuttuja irtisanottu jo tässä kohtaa, joten ei tämä yhtä auringonpaistetta ole. Odotan heinäkuussa julkaistavia tilastoja, jotka kertovat takautuvasti hieman menneestä keväästä. Nyt kannattaa kuitenkin seurata oman lähipiirin fiiliksiä ja käyttää intuitiota siitä, että miten tämä kaikki vaikuttaa tulevaisuuteen.

Muuten kesä on mennyt mukavasti. Olen ollut paljon ulkona ja liikkunut, kun kerrankaan ei voi säistä valittaa. Myös kirjaston avautumista olen hyödyntänyt. Luettavaa on kertynyt jo pieni kasa ja lisää pitänee hakea ennen mahdollista toista aaltoa. Näillä eväin nautitaan kesän lämmöstä ja valosta.

Huhtikuun sijoituksista

Huhtikuu on taakse jäänyttä elämää, joten aika kirjoittaa kuukauden kuulumiset. Kuukausi oli melkoista nousua ja oma salkkuni nousi kuukauden aikana 14,4 %, mitä itse seurailin pienellä hämmästyksellä. En ole täysin vakuuttunut siitä, että tämä olisi tässä, enkä ole käsitykseni kanssa yksin, mitä olen keskustelua twitterissä seuraillut. Toki maailma on muuttunut melko paljon, kun keskuspankit ovat puskeneet pääomaa markkinoilla ennen näkemättömiä määriä.

Omaan salkkuuni hankin huhtikuussa lisää Fortumia edullisen hinnan vuoksi. Näillä hinnoilla tätä yhtiöä on lähes pakko ostaa. Taisi moni muukin suomalainen sijoittaja tuumata samoin, mitä tulee Nordetin kautta käytyihin kauppoihin. Siellä Fortum oli yksi kuukauden ostetuimmista.

Huhtikuussa alkoi myös tuloskausi. Omista yhtiöistä Capmanin tulos ei täyttänyt odotuksiani ja sijoitusmaailman tulevaisuus muutoinkin tuntuu hieman utuiselta, joten päädyin myymään kaikki Capmanin osakkeet salkustani. Näille rahoille minulla olikin käyttöä. Omistamani Qt antoi sen verran positiivisen kuvan tästäkin vuodesta, että päädyin laittamaan Capmanista saamani rahat kiinni Qt:n osakkeisiin. Yritys on erittäin mielenkiintoinen ja teknologiasektori sai näin hieman lisää sijaa salkussani. Uskon myös Qt:n mahdollisuuksiin tulevaisuudessa myös tässä koronatilanteessa. Teknologia kehittyy ja uudet innovaatiot ottavat jalansijaa, jolloin Qt tulee tekemään paljon rahaa.

Huhtikuu jatkoi myös osinkokevättä. Omistamistani yhtiöistä osingon maksoivat Telia, Elisa, UPM ja Nokian renkaat. Yhteensä osinkoja huhtikuulta tuli 1602€. Tämä on aika paljon vähemmän, kuin vuosi sitten, koska yhtiöt ovat peruneet ja siirtäneet yhtiökokouksiaan koronatilanteen vuoksi. Eli tänä vuonna osingot tulevat jakautumaan hieman eri tavalla, kuin mihin on totuttu.

Korona-aika on ollut itselleni henkilökohtaisesti talouden osalta melko positiivista. Rahaa on jäänyt huomattavasti enemmän säästöön. Tähän syynä mm. se, että nyt ei pääse ravintoloihin syömään, eikä oikein ole tullut reissattuakaan. Sen sijaan luonnossa on tullut pyörittyä huomattavasti enemmän ja sehän ei maksa käytännössä mitään. Toki olemme käyneet hakemassa take-away ruokaa, mutta pakko se myöntää, että silti kaipaan jo ravintoloihin pääsyä. Onneksi edes tällä tavalla pystyy tukemaan paikallisia ravintoloita. No jospa sitten kesäkuussa pääsisi nauttimaan ravintoloiden palvelusta.

 

Kesäkuun sijoituksista

Kesäkuu on taputeltu, joten aika kirjoittaa postaus kuukauden sijoituksista. Niissä ei suuria muutoksia tapahtunut. Jatkoin edellisen postauksen myötä Nordnetin kampajan hyödyntämistä kesäkuun alussa ja hankin muutamia eriä lisää Metsä Boardin osakkeita. Salkustani löytyy metsäsektorilta nyt Stora Ensoa ja Metsä Boardia.

Kesäkuun lopussa tuli myös ensimmäinen puolikas vuosi täyteen tästä vuodesta. Ensimmäinen puolikas on ollut oman salkkuni kohdalla tuottanut n. 14%, johon itse olen tyytyväinen. Eniten omistamistani osakkeista on noussut konepajayhtiö Konecranes, eikä hissiyhtiö KONEkkaan jää tästä kovinkaan kauas. Spekulointi mahdollisesta Thyssenkrupin hissiliiketoimintojen ostamisesta nosti KONEtta alkuvuodesta. Mitään ei varsinaisesti myönnetä, eikä kielletä. Taustalla saatetaan hyvinkin neuvotella asiasta.

Huonoiten salkkuni osakkeista ovat menestyneet Nokian renkaat, Wärtsilä sekö Bittium joka ei ole oikein saanut toistaiseksi tehtyä kauppaa siinä määrin kuin voisi toivoa. Itse kuitenkin aion katsoa tätä korttia kaikessa rauhassa. Nokian renkaat antoivat toukokuussa tulosvaroituksen, mistä johtuen kurssi otti hieman osumaa. Wärtsilän kurssi on laskenut pitkin vuotta. Kohta aletaan lähestyä kolmen vuoden pohjia Wärtsilän osakkeen osalta. Tänään JP Morgan alensi ohjeistustaan, joka entisestään rokotti kurssia.

Näin sijoittajan olen päättänyt tänä vuonna myös panostaa hieman enemmän itseeni. Se, jos mikä on hyvää sijoittamista. Otin osan lomarahoista ylimääräisenä lomana. Olen nyt lomilla ja pyrkinyt keskittymään itselleni tärkeimpiin asioihin. Tänä vuonna päätimme reissata kotimaassa. Airbnb:stä löytyy mukavia kohteita kun on vain hyvissä ajoin liikenteessä. En koe ilmastosyyllisyyttä. Siitä ei ole kyse. Lomalla olen ehtinyt lukemaan ja viettämään aikaa itselleni tärkeiden ihmisten kanssa. Lukulistalla mm. Henri Elon uusin kirja sekä Risto Siilasmaan Paranoidi optimisti : näin johdin Nokiaa murroksessa. Jokunen postaus sitten kerroin myös perimästäni mummon jakamattomasta kuolinpesästä. Vaadin muutaman muun osakkaan kanssa pesänjakoa. Näyttäisi siltä, että asia etenee. Tilanne ei ole helppo kun osakkailla on monenlaisia näkymyksiä pikku tilan tulevaisuudesta. Voisi sanoa, että pinnan alla kytee. Asiaan haetaan selvyyttä erään ammattilaisen avustuksella. Itse veikkaan, että joudumme vielä hakemaan tuomioistuimelta pesänselvittäjän. Pysyypähän asia mielenkiintoisena.

Näillä sanoin jatkan lomaani hyvillä mielin. Oikein hyvää kesän jatkoa lukijoilleni!

Marraskuun sijoituksista

Marraskuu alkaa lähestyä loppuaan, joten on aika kirjoittaa jotain kuukauden sijoituksista. Päädyin lisäämään salkkuuni Nokian renkaita heti alku kuusta, jota voi näin jälkeen päin pitää hieman hätiköitynä päätöksenä. Jos olisin malttanut odottaa muutaman viikon, niin olisin saanut osaketta hieman edullisemmin. Nyt ostohinnaksi tuli 28,66 euroa per osake. Lyhyellä aika välillä ostohinta vaikuttaa kalliilta, mutta aika näyttää mihin suuntaan osake kurssi kääntyy. Hyvät osingot yhtiö tarjonneet kuitenkin ensi keväänä.

Marraskuun pörssin heilunta tiputti salkkuni pahimmillaan reilun kymmenen prosenttia miinukselle, mutta tätä kirjoitettaessa salkku on vain hieman päälle 9 prosenttia miinuksella tämän vuoden osalta. Positiivisimpia yllätyksiä on aiheuttanut Bittium kun sen yhteistyökumppani itävaltalainen Kapsch BusinessCom AG ilmoitti tulleensa valituksi Itävallan puolustusvoimien taktisen tiedonsiirron järjestelmäuudistuksen toimittajaksi. Bittiumin osuus tästä kaupasta olisi 30 miljoonaa euroa. Kaupasta on mahdollista valittaa, joten sitä ei ole vielä kiveen hakattu. Mikäli kauppa toteutuu, saattaa se mahdollistaa lisäkauppaa mahdollista päätelaitteiden myynnistä. Kauppa on loistava referenssi kun muiden maiden puolustusvoimat uudistavat järjestelmiään. Tiedä, vaikka Bittiumin kehittämiä järjestelmiä otettaisiin muuaallakin käyttöön. Tämä on spekulointia, mutta yksi mahdollinen skenaario. Bittiumin osake pomppasi uutisen myötä 14 prosenttia. Bittiumin osuus salkustani on vajaa kolme prosenttia, mutta kyllä tälläiset uutiset pistävät miettimään olisiko sen osuutta mahdollisesti vielä lisättävä jossain kohtaa. Potentiaalia olisi, mutta realisoituuko se jossain kohtaa? Aika näyttää.

Marraskuu tarjosi sijoitusinvest tapahtuman Helsingissä. Itse päädyin seuraamaan tapahtuman puheenvuoroja erilaisten tallenteiden kautta. Mielenkiintoisia keskusteluja siellä käytiin, mitä ehdin muutaman setin katsomaan. Voin suositella muillekkin, mikäli ette ehtineet paikalle. Hyvää katseltavaa joulupukkia odotellessa.

Syksyn sijoituksista

Jäänyt kirjoittelut hieman vähemmälle blogin puolelle. Olen syksyn aikana seuraillut mielenkiinnosta Bittiumin uusia tuulia. Näyttäisi siltä, että vihdoin tuotekihityksestä on saatu myyntiin jotain mielenkiintoista. Itsekkin lisäsin tästä syystä syyskuun lopulla Bittiumia salkkuun. Olen ko. firmaa ostellut aiemminkin. Yleensä olen pyrkinyt pysymään erossa teknologia firmoista. Jostain syystä kuitenkin bittiumin tarina kiinnostaa. Yhtiön osuus on kuitenkin salkustani edelleen melko pieni.
Lokakuun puolella hankin hieman lisää Nokian Renkaita osakkeiden hintojen laskun seurauksena. Kauppasodasta ja muista kriiseistä huolimatta uskon Nokian Renkaiden pystyvän toimimaan kannattavasti. Uuden tehtaan rakentaminen USA:an tulee pitkällä aikavälillä mieletäni näkymään positiivisena. Tätä tehdasta ei kauppasodankaan luulisi haittaavan, vaikka yleisesti ottaen se ei hyväksi bisnekselle olekkaan.

Viime viikolla hankin myös lisää Sampoa salkkuuni, kun kurssi kävi hetkellisesti alle 40 euron. Tällä sijoituksella saan myös hieman Nordeaa salkkuuni Sammon kautta.

Varsinainen kurssilasku on pudottanut omankin salkun arvoa. En silti ole toistaiseksi huolissani. Tässä kohtaa täytyy todeta, että olen tyytyväinen siihen, että olen malttanut pysyä erossa rakennussektorista. Lehtoa harkitsin joskus salkkuuni, mutta pidin kuitenkin pääni, enkä hankkinut osaketta. Toki seikkailin hieman Constin osakkeen kanssa aiemmin, mutta se oli virhe. Nähtävästi rakennusalalla on vaikea saada siirrettyä kustannusten nousua hintoihin.

Sain luettua viikonloppuna Mika Hyttisen kirjan Suosioharha. Täytyy sanoa, että kirja oli mielenkiintoinen ja poikkeaa sijoituskirjoista. En itse ole kaikesta samaa mieltä, mutta nostan hattu Hyttiselle siitä, että hän kulkee pääpystyssä omaa tietään. Mika Hyttinen päätti jokin aika sitten jättää twitterin toistaiseksi, mutta hänen youtube kanavalle näyttää satunnaisesti kuitenkin tulevan sisältöä. Jos Hyttisen ajatukset yhtään kiinnostavat, niin kannattaa ottaa hänen youtube kanava seurantaan.

Q3 tuloksia alkaa tällä viikolla sadella, joten mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan kurssit tulevat kääntymään.

Heinäkuun sijoituksista

Heinäkuu alkaa lähestyä loppuaan, joten aika kirjoittaa hieman sijoitussalkkuni muutoksista. Tein pitkästä aikaan salkkuuni muutoksen, kun päädyin myymään kaikki omistamani Keskon osakkeet 54,82 euron hintaan. Olen omistanut osakkeita vuodesta 2012 lähtien ja yhtiö on ollut hyvä lisä salkussani. Osinkoja olen saanut varsin hyvin. Miksi sitten päädyin myymään osakkeeni? Mieletäni Keskon kurssi alkaa olla melko korkealle arvostettu. Näin ollen nousun varaa ei mielestäni kauheasti ole tarjolla. Olemme mielestäni syklin huipulla. Toki ihmisillä on vielä rahaa kuluttaa ja kurssi saattaa vielä hetken jaksaa nousta, mutta pidemmällä tähtäimellä hinta on mielestäni nyt kova. Mikäli kurssi tulee tarpeeksi alas, niin ainahan sitä voi ostaa osakkeita takaisin.

Eräs tekijä, mikä sai minut pohtimaan voitolla olevien osakkeiden myyntiä oli Aki Pyysingin sijoitustiedon Teerenpeli youtube-video, jossa vieraana oli Kimmo Matikainen. Suosittelen kaikkia tsekkaamaan videon, joka löytyy täältä. Hänen yksi pointtinsa oli, että veroja ei pidä pelätä. Olen itse hieman enemmän pyrkinyt olemaan osta ja pidä sijoittaja, mutta ehkä tässäkin asiassa pitää hieman muuttaa ajatuksia joustavampaan suuntaan. Yksi mitä kadun nyt on se, että en aikanaan myynyt Orionin osakkeita kun kurssi kävi huipuissaan. Räikeä yliarvostus ei vain saanut omia kelloja päässä soimaan. No nämä epäonnistumisetkin on syytä tuoda julki, ettei muodostu väärää ajatusta itselle siitä, että oma tyyli olisi hyvä juuri tällä tapaa.

Osalla realisoiduista varoista hankin salkkuuni lisää Nokian Renkaita hintaan 34,63. Mielestäni yhtiöllä on positiivinen tulevaisuus edessä. Jenkkeihin on tulossa uusi tehdas, joten kauppasodan ei pitäisi liikaa haitata firman tulevaisuutta. Kassaan jäi vielä mukavasti rahaa. Voisin lisätä mahdollisesti automaatio etf:ää, mutta mitään suuria suunnitelmia minulla ei varojen sijoittamisen suhteen kuitenkaan ole. Sotakassaa minulla nyt kuitenkin on, eikä rahojen laitto jonnekkin tällä hetkellä liikaa polttele, joten odotellaan ja katsotaan mitä tapahtuu. Elokuuta odotellessa…

Sote säätöä salkkuun

Toukokuu on ylittänyt puolen välin ja kesäkin näyttää yllättävän kaikki tahot.Itse pääsin nauttimaan hienoista säistä loman muodossa. Kävimme reissussa Puolan Gdanskissa ja pitää sanoa, että ei ollut ollenkaan huono reissu. Puola on suomalaisille mielestäni todella edullinen maa. Hinnat ovat kolmasosa suomen hinnoista ellei ihan turistirysään satu eksymään. Joten voin suositella kaupunkia kaikille.

Toukokuussa päädyin tekemään uusia liikkeitä salkussani. Soten kanssa poliittiset epävarmuudet ovat aiheutaneet sen, että omistamani Pihlajalinna valui 20 prosenttia miinukselle. Päädyin ottamaan tappiot ja myymään kaikki Pihlajalinnan osakkeeni. Salkussani Pihlajalinnaa ei paljoa ollutkaan, mutta tappioit on joskus oltava valmis ottamaan.

Tänään tulleen tiedon mukaan Mehiläinen suhteen tehtiin yritysjärjestelyjä, jossa oli mukana mm. lähitapiolala. Lähitapiola omistaa osan Pihlajalinnasta, joten saa nähdä yhdistetäänkö näitä yrityksiä jotenkin vai millaisia järjestelyjä on tiedossa. Poliittiset riskit ovat kuitenkin kohonneet huomattavasti. Hetemäen lausunto, että SOTE ei toisi lainkaan säästöä herättää keskustelua. Tälläisten epävarmuustekijöiden osuessa kohdalle on vaikea nähdä tulevaisuuteen.

Pihlajalinnan myynneistä saaduilla rahoilla hankin salkkuuni lisää Nokian Renkaita kun hinta sattui olemaan houkutteleva. Nokian Renkaat voitti verottajan 90 miljoonan verokiistassa. Päätös ei ole vielä lainvoimainen, sillä verohallinolla on 60 päivää aikaa valittaa päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Mikäli tälläinen ylimäärinen 90 miljoonaa kilahtaa yrityksen kassaan, niin se näkynee positiivisena yrityksen kurssissa.

Toukokuun alussa Sampo maksoi osinkonsa, joten tältä osin osinkokevät on tullut päätökseen. Myös S-ryhmän osuuskaupat ovat alkaneet maksaa korkoa sijoittamalleni 100 euron pääomalle.

Kevään valmistujaisten lähestyessä jokainen lukija voisi pohtia jotain, kuinka voisimme kannustaa valmistuneita sijoittamisen ihmeelliseen maailmaan. Vaihtoehtoja varmasti löytyy jokaiseen makuun.

Huhtikuun sijoitukset

 

Kesä lähenee ja sehän tietää myös osinkokevättä. Huhtikuussa omistamistani yhtiöistä osingon ovat maksaneet Dna (1,1€/osakkeelta), Konecranes (1,2€ /osakkeelta) , Fortum (1,1 /osakkeelta ) , Pihlajalinna (0,16 /osakkeelta) Neste (0,85€/osakkeelta) Telia (0,11€/ osakkeelta) Kesko (2,2€/osakkeelta) sekä Bittium (0,3€/osakkeelta). Ensi viikolla tähän joukkoon liittyvät Elisa(1,65€ / osakkeelta) ja Nokian renkaat(1,56€ /osakkeelta).

Yhtiökokouksia on tullut ja mennyt, mutta tänäkään vuonna en osallistunut yhteenkään. Harkinnassa oli osallistua johonkin yhtiökokoukseen, mutta muiden kiireiden vuoksi en kuitenkaan ennättänyt paikan päälle fiilistelemään tunnelmaa. Muutamat tuttavani olivat käyneet useissakin yhtiökokouksissa, mutta mitä itse ymmärsin, niin en jäänyt muusta kuin reaaliosingoista paitsi. Niistä pääsee fiilistelemään Tomi Lahden instagramiin perustaman Reaaliosinko by Zijoittaja tilin kautta. Herkullisia tarjoiluja monessa paikkaa kieltämättä on.

Huhtikuussa lisäsin salkkuuni Konetta. Osakkeen kurssi on tullut 40€ tuntumaan, joten päädyin tällä kertaa lisäämään sitä salkkuuni hintaan 40,66€. Ensi viikolla on Koneen osavuosikatsaus, joten sitten kuulemme lisää yhtiön kuulumisia. Yleinen talouden kehitys tuntuu olevan nyt melko suotuisaa, joten uskon tämän näkyvän positiivisena pörssiyhtiöiden kursseissa.
Pakotepolitiikka on kuitenkin selkeästi hermostuttanut markkinoita. Varsinkin naapurissa toimivien yhtiöiden kursseissa on ollut nähtävissä laskua ilman varsinaista syytä. Poliittista riskiä lienee olemassa, mutta itse olen toistaiseksi luottavainen. 1990-luvulla Neste joutui vetäytymään kuulemani mukaan Venäjältä hyvien bisnesten ääreltä. Joten jonkinlainen riski naapurissa toimivissa firmoissa on olemassa. Itse en usko, että vastavia vetäytymisiä olisi nyt tiedossa.

Tästä on hyvä jatkaa tuloskauden seuraamista.

Vuoden 2017 viimeinen postaus

Vuosi 2017 lähenee loppuaan. Joulut on taputeltu ja kinkut syöty. Ennen rakettien ampumista lienee syytä kirjoittaa vuoden viimeinen postaus.

Salkkua tuli viime postauksessa säädettyä jo verotuskuntoon, mutta ei se pelkästään siihen jäänyt. Totesin salkkuani tutkaillessani, että viime vuonna tehdyt Incap sijoitukset, jotka olivat ns. lottosijoitus, ovat vielä voitolla. Pohdiskelujen jälkeen päädyin myymään Incapit pois, vaikka yhtiöllä lujaa onkin mennyt. Sain sijoitukselle ok tuoton vuoden sijoitushorisontilla, vaikkakin olisin myynnit voinut toteuttaa jo aiemminkin, jolloin olisin saanut paremman tuoton.

Toinen muutos salkkuuni tapahtui kun H&M julkaisi osavuosikatsauksensa 14.12. Osakekurssi kääntyi uutisen myötä laskuun. Tosin laskussa se on ollut jo vuodesta 2015 lähtien. Totesin, että yhtiön tekemät toimenpiteet eivät mielestäni tule kääntämään kurssia lyhyellä aikavälillä voitolliseksi. Tässä verkkokaupan kasvavassa maailmassa on mielenkiintoista nähdä, että H&M yhä yrittää pyristellä myymäläverkostollaan muuttuvaa kehitystä vastaan. Toki yhteistyötä Zalandon sekä Alibaban kanssa on pyritty kasvattamaan, mutta ei se auta mikäli myymäläverkostolle ei tehdä jotain. Yhtiön verkkokauppakin on mielestäni kunnossa. Koska yhtiön suunta näyttää edelleenkin kuitenkin huonolta, niin päädyin myymään osakkeet tappiolla pois. Olisi pitänyt myydä jo aiemmin tänä vuonna, mutta turha asiaa on jossitella.

Näistä muutoksista saadut varat sijoitin Nokian renkaiden sekä Orionin osakkeisiin, tekemällä näihin firmoihin pienet lisäykset. Halusin laittaa rahat kiinni johonkin, mihin edelleen uskon. Osinkoja on ensi keväänä tiedossa em. yhtiöiltä.

Olen myös valmistautunut ensi vuoteen kasvattamalla käteiskassan osuutta salkussani. Eli jos ja kun korjausliikkeitä tulee, niin olen valmis tarvittaessa toimimaan. Mitään kiirettä asian suhteen ei kuitenkaan olen. Tulen todennäköisesti tekemään ostoksia joka kuukausi ajallisen hajattamisen vuoksi. Mihin, sitä en tiedä nyt, mutta aika näyttää.

Haluan kiittää lukijoita menneestä vuodesta. Onnea ja menestystä vuodelle 2018.

Ps. Löysin mielenkiintoisen Sijoitustiedon podcastin, jota voin suositella muillekkin sijoittamisesta kiinnostuneilta. Linkin takaa löydät ko. podcastin https://soundcloud.com/sijoitustieto

Tuloskauden antimia part 3

Omistamani kauppa konserni Keskon liiketulos parani viime vuodesta. Vuosi 2016 oli uudistumisen vuosi, minkä huomasin kuluttajanakin. Suomen lähikaupoilta ostetut Siwat muuttuvat hiljalleen k-marketeiksi ja osa niistä lopetetaan. Myös mobiilisovelluksia ja verkkokauppaa on kehitetty hyvää vauhtia kuluttajien käyttöön. Itsekkin olen testannut verkkokauppaa ja täytyy sanoa, että kiireisinä päivinä sillä säästää mukavasti aikaa. Yritysostojen ansiosta Keskon liiketoiminta kasvoi viime vuonna. Keskon koko vuoden osakekohtainen tulos nousi 2,01 euroon viime vuoden 1,7 eurosta. Hallitus esittää 2 euron osinkoa. Yhtiön toimitusjohtaja Mikko Helander on tehnyt hyvää jälkeä yrityksessä. Markkinat nähtävästi odottivat parempaa sillä osakekurssi laski tulosjulkistuksen jälkeen. Yhtiö uudistuu ja tekee hyvää tulosta kovassa kilpailutilanteessa. Kesko odottaa tulevan vuoden liikevaihdon ja liikevoiton ylittävän viime vuoden tason. Yhtiö pääsi edelleen maailman 100 vastuullisimman yhtiön listalla sijalle 25. Asia jota moni kuluttaja arvostaa kun ei haluta korostaa halpuuttamista, vaan halutaan vaikuttaa maailmaan valinnoilla. Hyvillä mielin voin jatkossakin käydä ostoksilla ”omassa” kaupassa.

Viime vuonna Nokian renkaita luotsanneen toimitusjohtaja Ari Lehtorannan yhtiö teki vahvan suorituksen kaikilla päämarkkina alueillaan. Lehtoranta jättää yhtiön ja siirtyy Caverionin toimitusjohtajaksi. Uusi toimitusjohtaja yhtiöllä on siis haussa. Tässä näen suuren kysymysmerkin vaikka, muutoin yhtiöllä hyvin meneekin. Nokian renkaisen viimeinen neljännes ylitti odotukset. Varsinkin myynnin kasvu Venäjällä oli positiivista muutamaan vuoteen. Tässä näkynee öljyn hinnan nousu ja positiivisemmat näkymät naapurissa muutoinkin. Koko vuoden liikevoitto kasvoi vajaa 5% . Yhtiön hallitus esittää 1,53 euron osinkoa, joka on kolme senttiä enemmän kuin viime vuonna. Kasvavaa osinkoa näiltä osin luvassa. Nokianrenkaat ohjeistaa sekä liikevaihdon, että liikevoiton kasvua vuodelle 2017. Venäjän markkinat  näyttäisivät kääntyneen ja myös muut markkinat vetävät. Nokian renkaat ylittivät meklareiden odotukset, minkä vuoksi kurssi lähti nousuun. Moni pankkiiriliike nosti yhtiön tavoite hintaa yli 40 euron, joten kurssinousua lienee tämän osakkeen kohdalla odotettavissa.