Marraskuun sijoituksista

On jälleen aika katsoa mennyttä kuuta ja ihmetellä, mitä sitä marraskuussa tapahtuikaan. Marraskuu oli sijoituksilleni varsin mainio. Osakkeet päätyivät lopulta lähes kuuden prosentin nousuun, mitä voidaan pitää varsin hyvänä mennyt vuosi huomioiden. Eniten nousua siivitti konepajasektori sekä metsäsektori. Myös pitkän laskun tehnyt QT käätyi pitkästä aikaan plussalle. Orion on ollut tämän vuoden parhaita osakkeita, vaikka lisäyksiä en ko. yhtiön sijoituksiin ole tehnyt vuosiin. Aikoinaan mietin, että suomalaisten ikärakenne huomioiden lääkkeitä tulee menemään tulevaisuudessa enemmän. Toki orion kehitysputkesta on tullut myös hyviä onnistumisia. Tähän päälle vielä vuosittaiset osingot.

Marraskuun aikana hankin osakesäästötililleni lisää Capmania, kun sen hinta tippui mielestäni houkuttelevalle tasolle. Siitä yhtiön kurssi onkin noussut varsin mukavasti. Arvo-osuustilille hankin lisää Keskoa. Yhtiön menestys jatkuu ja mitä olen itse seuraillut, niin kehitystäkin tehdään. Paikallisen k-supermarketin pihassa oli kesällä sähköautojen latauspisteen suunnittelijoita ja uskoisin, että Kesko pyrkii laajentamaan muiden kauppojen tapaan tälle sektorille. Näppärää käydä kaupassa ja ladata samalla autoa hieman tehokkaammilla latureilla. Tälläinen kehitys kertoo siitä, että ei jäädä paikalle vaan pyritään tekemään asioita paremmin ja kehittämään toimintaa maailman muuttuessa.

Osinkoja sain syyskuussa Telialta ja Cibukselta.

Tässä kohtaa vuotta voi todeta jo sen, että melko varmasti tänä vuonna tullaan jäämään miinukselle sijoitusten suhteen. Mikäli joulukuu menee hyvin ei vuodessa jäädä ehkä salkkuni osalta miinukselle kuin kymmenen viisitoista prosenttia. Katsotaan nyt, että onko tänä jouluna tiedossa millaista joulupukkirallia.

Oma nettovarallisuus on keikkunut puolen miljoonan euron tietämissä (sisältää osuuteni kodistamme) , eikä se tänä vuonna ole kasvanut. Toki tässä paikallaan pysymisessä on auttanut vuoden alkupuoliskolla myydyn lapsuuden kodista saadut varat. Muutoin oltaisiin tältä osin miinuksella verrattuna viime vuoteen. Toivottavasti ensi vuodesta tulee parempi, kuin tästä vuodesta näiltä osin.

Joulu alkaa olla lähellä, joten koitetaan jaksaa ja pysyä terveinä ja levätään joulun aika. Sijoitusmaailma kyllä odottaa sijoittajia. Hyvää joulunodotusta kaikille lukijoilleni!

Advertisement

Maaliskuun sijoituksista

Maaliskuu jäi taakse ja Ukraina kestää. Pörssit ovat jatkeneet toimintaansa lukuunottamatta naapuria. Täytyy tässä kertoa, että tein hyvän teon ennen Venäjän pörssin sulkemista, kun neuvoin isääni kotiuttamaan sieltä sijoituksensa. Veto osui nappiin ja rahatkin saatiin ulos. Muutama päivä enemmän vatulointia, niin ei tiedä näkisikö ko. varoja koskaan.

Maaliskuussa tapahtui elämässäni muutenkin omaisuusjärjestelyjä. Isänä päätti jo viime vuonna, että omakotielämä on hänen osaltaan nähty ja kerrostaloasuminen kutsuu. Tämän seurauksena talo laitettiin myyntiin ja kaupat tehtiin maaliskuussa. Äitini kuolinpesä omisti talosta puolet,joten itsekkin olin tekemässä elämäni ensimmäiset kiinteistökaupat. Se on hieman erilasempi prosessi, kuin asunto-osakkeen ostaminen. Nyt olisi sitten viisinumeroinen summa odottamassa sijoituskohdetta. Pidän ainakin näin ensi alkuun osan pääomista sotakassana, vaikka inflaatio laukkaakin kovaa.

Maaliskuun aikana hankin salkkuuni talokaupasta johtuen lisää Seligsonin top 25 brands rahastoa. Lisätään hajautusta jenkkeihin, kun se on oman salkun osalta ollut turhan pientä. Lisäsin salkkuuni myös UPM:n osaketta, kun kurssi kävi sopivan alhaalla. Osakesäästötilille hankin yhden erän Capmanin osaketta. Tätä minulla oli aiemminkin arvo-osuustilin puolella.

Salkkuni yhtiöistä osinkoja maaliskuussa maksoivat Capman, Norrhydro, Orion, Cibus, Cargotec, Stora Enso, Wärtsilä sekä Kone. Maaliskuussa salkkuni tuotti 8,14%, joten päästiin sitä tänäkin vuonna ainakin yhtenä kuukautena plussan puolelle.

Eilen kerrottiin uutisissa, että meitä osakesijoittajia on nyt miljoona. Hienoa nähdä, että sijoittaminen kiinnostaa porukkaa yhä enemmän. Tästä on hyvä jatkaa kevään ja yhtiökokousten seurailua.

Huhtikuun 2021 sijoituksista

Huhtikuu jäi taakse ja melkoisen lämpimät kelit sitä myötä. Talvirenkaista päästiin jo eroon, tosin tätä kirjoittaessa ulkona sataa räntää. No jospa se kevät sieltä saapuisi. Osinkokevät on kuitenkin jatkunut varsin mukavissa merkeissä sillä omistamistani yhtiöistä osinkoa huhtikuussa maksoivat Metsä Board, Orion, UPM, Neste, Konecranes, Telia, Elisa, Bittium, Cibus sekä Huhtamäki. Yksi vuoden parhaista osinko kuukausista, josta myös verottaja saa omansa.

Pohdin pitkään mitä hankkisin salkkuuni tässä kohtaa. Pörssissä arvostukset ovat nousseet ja aina ei haluaisi hankkia samaa osaketta, mitä aiemminkin. Ihan jo pelkästään hajautusta ajatellen. Ajatus siitä, että ei osta samaa firmaa jatkuvasti on oma filosofia, jolla ei ole mitään tekemistä järjen kanssa. Joskus hyvään kasvuyhtiöön kannattaisi tehdä lisäyksiä, kun nousu vaan jatkuu. Mitä sitten ostin? Kesän lähestyessä näyttävät yhteiskunnat hiljalleen avautuvan, kun rokotekattavuus paranee päivä päivältä. Tästä sain ajatuksen lisätä salkkuuni Huhtamäkeä, sillä uskoisin tämän alkavan hiljalleen näkymään myös yhtiön tuotteiden kysynnässä. Aikaa se ottaa, mutta jos rokete toimii, niin massat alkavat hiljalleen rohkaistua liikkumaan. Itse kävin kannattamassa paikallista ravintolaa heti, kun se oli mahdollista. Jännä miten tuntui luksukselta syödä pitkästä aikaa ”hienosti”. Toivottavasti ravintolat pääsevät hiljalleen kohti normaalia.

Huhtikuu 2021 jää myös omalla tavalla historiaan oman sijoitusurani yhden merkkipaalun saavuttamisena. Sijoitukseni saavuttivat 300 000€ rajan. Tähän kuuluvat omistamani osakkeet sekä rahastot. Olen kirjaillut jonkinlaisia tavoitteita vuosia sitten itselleni, jotta tiedän mitä kohti kurottaa. Ne ”paperit” sai heittää roskiin jo viime vuonna. Tämä kertoo jotain tästä ajasta, mitä elämme. Yksi tavoite, joka minulla on nyt ns. työnalla on saavuttaa puolen miljoonan nettovarallisuus. Ei ollenkaan mahdotonta. Vaatii hieman aikaa, jotta siihen päästään. Elämässä on hyvä olla tavoitteita, niin pieniä, kuin suuriakin, jotta ei käy aika tylsäksi. Voisi kai sanoa, että tärkeintä ei ole määränpää vaan matka. Tässä kohtaa sitä käsittää hyvin tuon sanonnan merkityksen. Tästä on hyvä jatkaa kohti alkavaa kesää piikkiä odotellessa.

Maaliskuun 2021 sijoituksista

Maaliskuu jäi taakse ja kevät tekee tuloaan melkoista vauhtia. Kuukausi oli melkoinen pannukakku oman salkkuni osalta, sillä tuotto painui 0,55% pakkaselle. Vuosituotto on edelleen plussalla, mutta selkeästi markkinoilla haettiin suuntaa. Omistamistani yhtiöistä vuoden alusta ovat halventuneet Neste, joka on painunut yli 20%, kuten myöskin Orion, jonka kurssi on tullut lähes 10% alas vuoden alusta. No näiden laskujen kanssa pystyn elämään. Vuoden nousija on ehdottomasti QT, joka on noussut vuoden alusta lähes 60%. Cargotec on myös pärjännyt hyvin. Sen kurssi on noussut 36% vuoden alusta.

Maaliskuussa hankin salkkuuni hieman kiinteistöihin sijoittavaa Cibus yhtiön osakkeita. Yhtiöstä löytyy hyvä setti Inderesin sijoittajapäivästä tämän linkin takaa. Yhtiö omistaa Suomessa mm. Keskon, Tokmannin kiinteistöjä, joita se vuokraa ko. ketjuille pitkillä vuokrasopimuksilla. Yksi hienous yhtiössä on se, että yhtiö maksaa joka kuukausi osinkoa omistajilleen. Omassa salkussa on aiemmin ollut Spondaa, joka valitettavasti ostettiin aikoinaan pois pörssistä. Sen jälkeen tämän sektorin suhteen onkin ollut hieman hiljaisempaa. Tämä on hyvää vastapainoa kasvuyhtöille, jos hakee tasaista osinkotuottoa.

Maaliskuun aikana sain osinkoja Koneelta, Wärtsilältä, Reveniolta, Stora Ensolta sekä Cibukselta yhteensä n. 1000€. Nämä rahat minun on tarkoitus uudelleen sijoittaa pörssiin.

Sain myös verottajalta postia ja näillä näkymin olisin tällä kertaa saamapuolalla. Sen verran viime vuonna tuli remonttia teetettyä asuntoomme, että pääsee kerrankin hyötymään kotitalousvähennyksestä. Uskoisin korjatun veroilmoituksen tuovan hieman enemmäkin takaisin, kuin mitä alunperin on esitetty. Suosittelenkin käyttämään reippaasti aikaa veroilmoituksen tarkistamiseen ja korjaamiseen. Siinä pääsee hyville tuntipalkoille. Tästä on hyvä siirtyä pääsiäisen viettoon. Katsotaan mitä mielenkiintoista kevät tuo tullessaan.

Toukokuun sijoituksista

Kesäisessä säässä on hyvä katsoa hieman taakse päin ja kirjoittaa toukokuun tunnelmista. Toukokuu oli pörssikurssien osalta melkoista nousua. Oma salkkuni nousi toukokuun aikana hieman yli 7%. Vuosituotto on vielä toistaiseksi hieman 3 prosenttia pakkasella, mutta kaiken kaikkiaan kehityssuunta on ollut positiivinen.

Toukokuussa hankin salkkuuni Huhtämäkeä, joka on jo pitkään ollut tarkastelussani. Yksi syy on ymmärrettävä liiketoiminta, jonka uskon kaupungistumisen myötä kasvavan hiljalleen. Moni on varmasti törmännyt yhtiön tarjoilupakkauksiin ja joustopakkauksiin päivittäisessä elämässään. Osake ei ole halpa, mutta ostohetkellä se oli kuitenkin vielä huomattavasti alle vuoden huippujen, joten nousun varaa sillä vielä on.

Toukokuussa salkkuuni kilahti mukavasti osinkoja. Omistamistani yhtiöistä Fortum, Orion sekä Neste maksoivat osingon. Tänä vuonna näyttäisi osinkoja tulevan myös kesäkuun puolella koronakeväästä johtuen.

Pörssikurssit ovat olleet maailmanlaajuisesti melkosessa nousussa ja moni on hämmästellyt, miten tämä on oikein mahdollista. Tämä Verneri Pulkkisen twitter ketju kertoo mielestäni hyvin, että asiassa ei ole mitään poikkeuksellista. Kannattaa tsekata ja ottaa pohdintaan, miten tällä kertaa markkinat toimivat.

Paljon on rahaa elvytykseen valtioilta tulossa ja veikkaan, että osa niistäkin rahoista valuu ajastaan pörssikursseihin, kun tuottoa on vaikea muualta saada. Tästä sijoittajat tulevat hyötymään. Se, että onko siitä valtiontaloudelle hyötyä onkin toinen juttu.

Elämme kuitenkin mielenkiintoisia aikoja, kun valtiovarainministeri Katri Kulmuni päätyi eroamaan (5.6.2020) itse järjestämänsä sotkun vuoksi. Olisiko se Lintilä, joka tulee tuolla paikalle vai millaista hallituskriisiä saamme vielä ennen juhannusta ihmetellä.

No muistetaan nauttia kuitenkin kesästä. Itse ajattelin viettää aikaani mökillä, kun kelejäkin näkyisi olevan tiedossa.

Mitä vuodesta 2019 jäi käteen?

Vuosi 2019 alkaa lähestyä loppuaan, joten lienee aika laittaa vuosi oman salkun ja sijoitusten osalta pakettiin.

Vuonna 2019 sain osinkoja 7659€ bruttona, nettona 5788 euroa, joka oli uusi ennätys. Kymppi lähenee ja se on yksi tulevaisuuden tavoite.

Osake ostoja tein vuonna 2019 24000€ ja myyntejä 9400 eurolla. Myyntiin lähti Nordean osakkeet, DNA:n osakkeet ja Fondian osakkeet. Varmaan ennätys vuosi kaupankäynnin suhteen. 200K€ rajapyykki lähestyy uhkaavasti ja uskon sen menevän rikki 2020, jos pörssit eivät käänny merkittävään laskuun.

Osakeostojen lisäksi hankin vuonna 2019 myös Seligsonin Global Top 25 Brands rahaston osuuksia useamman erän.

Oman talouden suhteen tulen tekemään ennätyksellisen vuoden. Omat tuloni kasvoivat hieman, kun omaa tehtävänkuvaani muutettiin keväällä. Säästöön palkasta jää viisi numeroinen summa, joten siltä osin voin olla tyytyväinen, vaikka tänä vuonna annoinkin itselleni huomattavasti vapauksia käyttää rahaa hieman rennommalla otteella. Oman palkkatyön lisäksi sain alku vuodesta 2019 käyttööni perinnöksi saamiani varoja. Samalla sain rasitteeksi kiinteistöomaisuutta, josta en näillä näkymin tule helpolla pääsemään eroon, vaikka haluaisinkin. Tästä hyvänä esimerkkinä mummoni jakamaton kuolinpesä, mistä olen syksyn aikana kirjoittanutkin. Rasitteena perinnöstä pääsee maksamaan veroa, joka kuitenkin on varsin kohtuullinen rintaperilliselle.

Salkkuni nousi vuonna 2019 18,39% nordnetin mukaan. Paremminkin olisi voinut mennä. Olen kuitenkin tyytyväinen salkkuni kehitykseen. Parhaiten salkkuni osakkeista viime vuonna menestyivät:

  • Kone
  • UPM
  • Orion

Huonoiten puolestaan:

  • Wärtsilä
  • Bittium
  • Telia

Vuonna 2019 tuli erityisesti panostettua metsäsektoriin, jota salkussani ei aiemmin ollut lainkaan. Metsäsektori kehittyikin vuonna 2019 varsin mukavasti. Olen pyrkinyt pitämään teknologia firmat pienessä osassa salkkuani, missä annan kyllä tasoitusta monille, jotka näihin yhtiöihin ovat satsanneet. Alan yhtiöt kiinnostavat minua, mutta monesti tulee jäätyä liikaa miettimään, että hyppääkö kyytiin vai ei. Tiedoston tämän itsessäni ja ehkä se on syy miksi salkkuni on mielestäni asteen defensiivisempi.

Tämän postauksen myötä jää vuosi 2019 taakse ja samalla kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen vuosikymmen. Koko vuosi kymmen tuli sijoitettua osakkeisiin ja uskon, että jatkan samalla tiellä seuraavankin vuosikymmenen. Se mitä 2020-luvulla tapahtuu on vielä hämärän peitossa. Mielenkiintoista nähdä mitä uutta seuraavan kymmenen vuoden aikana tullaan keksimään. Oikein hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille ja menestyksekästä vuosikymmentä sijoitusten parissa!

Heinäkuun sijoituksista

Heinäkuu alkaa lähestyä loppuaan, joten aika kirjoittaa hieman sijoitussalkkuni muutoksista. Tein pitkästä aikaan salkkuuni muutoksen, kun päädyin myymään kaikki omistamani Keskon osakkeet 54,82 euron hintaan. Olen omistanut osakkeita vuodesta 2012 lähtien ja yhtiö on ollut hyvä lisä salkussani. Osinkoja olen saanut varsin hyvin. Miksi sitten päädyin myymään osakkeeni? Mieletäni Keskon kurssi alkaa olla melko korkealle arvostettu. Näin ollen nousun varaa ei mielestäni kauheasti ole tarjolla. Olemme mielestäni syklin huipulla. Toki ihmisillä on vielä rahaa kuluttaa ja kurssi saattaa vielä hetken jaksaa nousta, mutta pidemmällä tähtäimellä hinta on mielestäni nyt kova. Mikäli kurssi tulee tarpeeksi alas, niin ainahan sitä voi ostaa osakkeita takaisin.

Eräs tekijä, mikä sai minut pohtimaan voitolla olevien osakkeiden myyntiä oli Aki Pyysingin sijoitustiedon Teerenpeli youtube-video, jossa vieraana oli Kimmo Matikainen. Suosittelen kaikkia tsekkaamaan videon, joka löytyy täältä. Hänen yksi pointtinsa oli, että veroja ei pidä pelätä. Olen itse hieman enemmän pyrkinyt olemaan osta ja pidä sijoittaja, mutta ehkä tässäkin asiassa pitää hieman muuttaa ajatuksia joustavampaan suuntaan. Yksi mitä kadun nyt on se, että en aikanaan myynyt Orionin osakkeita kun kurssi kävi huipuissaan. Räikeä yliarvostus ei vain saanut omia kelloja päässä soimaan. No nämä epäonnistumisetkin on syytä tuoda julki, ettei muodostu väärää ajatusta itselle siitä, että oma tyyli olisi hyvä juuri tällä tapaa.

Osalla realisoiduista varoista hankin salkkuuni lisää Nokian Renkaita hintaan 34,63. Mielestäni yhtiöllä on positiivinen tulevaisuus edessä. Jenkkeihin on tulossa uusi tehdas, joten kauppasodan ei pitäisi liikaa haitata firman tulevaisuutta. Kassaan jäi vielä mukavasti rahaa. Voisin lisätä mahdollisesti automaatio etf:ää, mutta mitään suuria suunnitelmia minulla ei varojen sijoittamisen suhteen kuitenkaan ole. Sotakassaa minulla nyt kuitenkin on, eikä rahojen laitto jonnekkin tällä hetkellä liikaa polttele, joten odotellaan ja katsotaan mitä tapahtuu. Elokuuta odotellessa…

2018 vuoden ensimmäiset 6 kuukautta

Vuosi 2018 saavuttaa puolen välin, joten lienee syytä tutkailla hieman sijoitusten tuottoja. Helsingin pörssin indeksi on tuottanut vuoden alusta 5,61%. Suurista indekseistä Nasdaq vetää pisimmän korren 8,97 % tuotolla. Itselläni ei jenkkilän sijoituksia suoraan ole, mutta sijoitan maailma indeksiin, johon myös jenkkilä kuuluu.

Kun tarkastellaan omaa salkku, niin se on tuottanut puolen vuoden aikana 4,43% joka häviää indeksille tässä kohtaa. Mistä moinen ero mahdaa johtua? Yhtenä syynä voidaan nähdä se, että olin liian kauan mukana Pihlajalinnassa. Myin toukokuussa Pihlajalinnan osakkeet pois tappiolla. Olen itse alkanut epäilemään voiko terveydenhuoltosektorilla tehdä bisnestä kun yksi suurimmista palveluiden ostajista on julkinen sektori. Epäilyksiäni ensitsestään lisää se, että SDP on mitä todennäköisimmin suurin puolue seuraavien eduskuntavaalien jälkeen. SDP ei tunnetusti katso hyvällä sitä, että voitot valuvat ulkomaille. Näin ainakin julkisesti suuressa mediassa.

Parhaiten tuotteneet puolelta vuodelta ovat DNA, Neste sekä Fortum. Näistä Neste on ylittänyt odotukseni toistuvasti. Voiko tälläinen meno jatkua kuinka pitkää? Öljyn hinta on nousussa, mutta Neste tekee suurimman osan tuloksestaa uusiutuvilla. DNA on operaattoreista tuottanut hyvin. Hieman harmittaa se, että en hankkinut DNA:n osakkeita enempää aikanaan.

Toista ääripäätä salkussani edustaa Orion, Nordea sekä Bittium. Orionin ilmapallon puhjettu kyyti on ollut kylmää ja kurssi on laskenut reilut 26% alkuvuodesta. Nordea on laskenut vajaa 20% puolessa vuodessa. Tämä onkin ollut yksi sijoittajien eniten ostama osake viime aikoina. Eilen tuli tietoa, että yhtiön järjestelmäriskipuskurin asettamisesta 3% kun yhtiö siirtyy suomeen. Se on pari prosenttia vähemmän kun yhtiö sijaitsi Ruotsissa. Toistaiseksi se ei kurssissa näkynyt. Pitkällä aikavälillä siirrosta pitäisi tulla säästöä ja sen näkyä positiivisena yhtiön tuloksessa.

 

Jos mietitään laajemmin mitä olisin voinut tehdä paremmin, niin hajautusta muille toimialoille. Myös jenkkilään pitäisi uskaltaa sijoittaa. Toisaalta ihmisille on aikaa vain rajallisesti, joten kovin suurta hajautusta ei pidä lähteä tekemään. Siksi nämä indeksirahastot voisivat olla enemmän painotettava asia kohdallani. Se tosin tuntuu tylsältä ja kuitenkin tykkään sijoittaa suoraan osakkeisiin.

Mielenkiinnolla odotan vuoden toista puolikasta. Kääntyykö pörssien suunta vai jatkuuko sykli vielä ensi vuoden puolelle?  Sitä odotellessa nautitaan kesästä!

Maaliskuun sijoitukset

 

Maaliskuussa omistamieni yhtiöiden ensimmäiset osingot tippuivat tilille kun Kone ja Wärtsilä maksoivat osinkonsa. Ensi viikolla osinkonsa maksavat Fondia, Nordea sekä Orion. Osinkojen irtoamisen myötä kurssit ovat laskeneet osingon verran elleivät, jopa enemmänkin. Tässä kohtaa moni saattaa pohtia osinkojen sijoittamista sellaiseen yhtiöön, joka maksaa lähempänä kevättä osinkonsa. Näin on mahdollista saada tavallaan kahdet osingot samana vuonna.

Itse olen maaliskuun aikana lisännyt salkkuuni Sampoa. Yhtiön osinko houkuttelee edelleen. Tein myös lisähankintoja Orioniin kun kurssi alkoi lähennellä 25 euroa osingon irtoamisen jälkeen. P/E luku on laskenut viime kesän 35:stä kuuteentoista, joten se alkaa olla melko houkuttelevalla tasolla. Orionia en ole moniin vuosiin hankkinut lisää korkean arvostuksen vuoksi. Yhtiö on yksi alkuaikojen sijoituksia ja ollut varsin hyvä sijoitus. Katsotaan mihin suuntaan kurssi kehittyy tulevaisuudessa. Flunssakausi on ainakin kaatanut ihmisiä petiin ja lääkkeitä on kaupaksi mennyt. Sen voi todeta ihan töistä ja muista tuttavistani. Se, että näkyvätkö tälläiset kausiflunssat kovinkaan paljoa lääkefirmojen kurssissa on kuitenkin ihan toinen juttu.

Maaliskuussa suurta keskustelua on aiheuttanut osakesäästötilin mahdollinen lanseeraaminen. Valtiovarainministeri Petteri Orpo on antanut ymmärtää, että hänellä on vahva tahtotila saada sellainen suomeen. Itse olen toiveikas, mutta politikkojen lausumiin on syytä aina suhtautua tietyllä varauksella. Se millainen tuosta osakesäästölistä tulisi on vielä täysin auki. Julkisuudessa pörssisäätiön Sari Lounasmeri on vahvasti ollut asiaa ajamassa. Mieluusti tälläisen tilin näkisin, ennen kuin vasemmistovetoinen hallitus ottaa ohjat käteen ensi vaalikaudella. Osakesäästötilistä löytyy lisätietoa täältä.

Haluan toivottaa lukijoille hyvää pääsiäistä. Otetaan rennosti ja nautitaan kevään tulosta.

Vuoden 2017 viimeinen postaus

Vuosi 2017 lähenee loppuaan. Joulut on taputeltu ja kinkut syöty. Ennen rakettien ampumista lienee syytä kirjoittaa vuoden viimeinen postaus.

Salkkua tuli viime postauksessa säädettyä jo verotuskuntoon, mutta ei se pelkästään siihen jäänyt. Totesin salkkuani tutkaillessani, että viime vuonna tehdyt Incap sijoitukset, jotka olivat ns. lottosijoitus, ovat vielä voitolla. Pohdiskelujen jälkeen päädyin myymään Incapit pois, vaikka yhtiöllä lujaa onkin mennyt. Sain sijoitukselle ok tuoton vuoden sijoitushorisontilla, vaikkakin olisin myynnit voinut toteuttaa jo aiemminkin, jolloin olisin saanut paremman tuoton.

Toinen muutos salkkuuni tapahtui kun H&M julkaisi osavuosikatsauksensa 14.12. Osakekurssi kääntyi uutisen myötä laskuun. Tosin laskussa se on ollut jo vuodesta 2015 lähtien. Totesin, että yhtiön tekemät toimenpiteet eivät mielestäni tule kääntämään kurssia lyhyellä aikavälillä voitolliseksi. Tässä verkkokaupan kasvavassa maailmassa on mielenkiintoista nähdä, että H&M yhä yrittää pyristellä myymäläverkostollaan muuttuvaa kehitystä vastaan. Toki yhteistyötä Zalandon sekä Alibaban kanssa on pyritty kasvattamaan, mutta ei se auta mikäli myymäläverkostolle ei tehdä jotain. Yhtiön verkkokauppakin on mielestäni kunnossa. Koska yhtiön suunta näyttää edelleenkin kuitenkin huonolta, niin päädyin myymään osakkeet tappiolla pois. Olisi pitänyt myydä jo aiemmin tänä vuonna, mutta turha asiaa on jossitella.

Näistä muutoksista saadut varat sijoitin Nokian renkaiden sekä Orionin osakkeisiin, tekemällä näihin firmoihin pienet lisäykset. Halusin laittaa rahat kiinni johonkin, mihin edelleen uskon. Osinkoja on ensi keväänä tiedossa em. yhtiöiltä.

Olen myös valmistautunut ensi vuoteen kasvattamalla käteiskassan osuutta salkussani. Eli jos ja kun korjausliikkeitä tulee, niin olen valmis tarvittaessa toimimaan. Mitään kiirettä asian suhteen ei kuitenkaan olen. Tulen todennäköisesti tekemään ostoksia joka kuukausi ajallisen hajattamisen vuoksi. Mihin, sitä en tiedä nyt, mutta aika näyttää.

Haluan kiittää lukijoita menneestä vuodesta. Onnea ja menestystä vuodelle 2018.

Ps. Löysin mielenkiintoisen Sijoitustiedon podcastin, jota voin suositella muillekkin sijoittamisesta kiinnostuneilta. Linkin takaa löydät ko. podcastin https://soundcloud.com/sijoitustieto