Tammikuuilmiö

Vuosi vaihtui tammikuuksi 2017. Vahvasti näyttäisi tammikuuilmiö siivittävän pörssejä nousuun heti vuoden alkuun. Tammikuuilmiötä ei pitäisi kaiken järjen mukaan olla olemassakaan. Tästä huolimatta tammikuu näyttäisi tilastojen valossa olevan melko tuottoisa kuukausi. Tammikuuilmiöstä on ansiokkaasti kirjoittanut blogissaan aikoinaan mm. Pasi Havia.

Ilmiön perusteella voidaan olettaa osakekurssien nousevan tammikuussa. Seppo Saario on kirjassaan Miten sijoitan pörssiosakkeisiin kirjoittanut, että pörssikurssit nousevat 82% todennäköisyydellä tammikuussa. Tällöin nousevat ns. small-cap yritykset, joihin voidaan lukea suurin osa Helsingin pörssin yhtiöistä.  Meiltä kun ei pörssistä kansainvälisesti katsottuna suuria yhtiöitä löydykkään. Mistä tämä ilmiö voisi johtua? Osa sijoittajista on myynyt edellisen vuoden puolella tappiollisia osakkeitaan pois verotuksellisista syistä johtuen ja haluaa taas vuoden vaihduttua päästä mukaan ”peliin”. Rahastojen pyörittäjät taas on sidottu rahastojen sääntöihin, joten voisin olettaa, että kun rahastojen omistajat kotiuttavat voittojaan, niin myös tämä aiheuttaa heiluntaan pörsseissä. Joidenkin maiden varallisuusvero saattaa myös osaltaan aiheuttaa sen, että sijoittajat myyvät osakkeensa joulukuussa ja ostavat ne takaisin tammikuussa. Kaiken kaikkiaan voidaan puhua mielenkiintoisesta ilmiöstä, josta jokaisen sijoittajan on syytä olla tietoinen.

Tätä kirjoittaessa voidaan todeta, että pörssissä on mennyt 9000 pisteen raja rikki. Mielenkiintoinen avaus pörssivuoteen. Ei auta kuin seurata, millainen sijoitusvuosi vuodesta 2017 tulee. Yhtiöiden viime vuoden tilinpäätöstiedotteita alkaa tippumaan loppukuusta, joten silloin nähdään millaisia osinkoja kevät tuo tullessaan.

Mainokset