Huhtikuun kuulumisia

Huhtikuu oli ja meni varsin mukavissa merkeissä. Itse olin pääsiäisen aikoihin hieman lomalla. Käytiin perheen kanssa reissaamassa iloisessa Itä-Suomessa ja savonmaalla sukulaisissa. Oli ihan virkistävää vaihtaa maisemaa pitkästä aikaan. Lapsiperheellisille voin suositella Imatran kylpylää, jonka kylpyläosasto oli remontoitu lähivuosina. Siellä muksu viihtyi ja itsekkin pääsi mukavasti rentoutumaan. Kylpylä kuitenkin toimii hyvin lasten kanssa. Saavat lapset purettu energiansa, eikä nukkumattia tarvitse kauaa etsiä.

Sijoitusten osalta huhtikuu oli oman salkkuni osalta varsin menestyksekäs. Salkku nousi huhtikuussa 8,03 prosenttia, mikä lienee yksi parhaista kuukausista hetkeen. Suurinpana syynä voidaan pitää konepajojen osuutta salkussani. Konecranes, Kone, Wärtsilä ja Cargotec julkaisivat kaikki hyviä tuloksia ja niiden tulevaisuus näyttää tällä erää mainiolta. Näiden lisäksi myös Qt julkaisi hyvän tuloksen. Sen sijaan metsäpuolella ei sellun hinnan laskun vuoksi nähtyä kaunista jälkeä. Itse päädyin luopumaan Metsä Boardin osakkeesta osittain tästä syystä. Kuluttajien ostovoiman hiipuminen näkyy myös kartonki bisneksessä, joten käännettä saadaan hetki odotella. Hankin salkkuuni lisää UPM:n osaketta, koska yhtiön uusi tehdas saatiin Uruguayssa valmiiksi ja kun se saadaan käyttöön pitäisi yhtiölle alkaa tulla sitä kautta lisää tulovirtoja. MetsäBoardista saadut varat sijoitin Nokian Renkaisiin. Yhtiön uusi tehdas alkaa rakentua Romaniaan ja jonkinlaiset suuntaviivat tulevaisuudesta näyttävät olevan olemassa. Osinkoja sain huhtikuussa yhteensä 3509€, missä lienee suurin kertymä vuoden osingoista.

Myös sijoitusasunnon suhteen on muutoksia ilmoilla. Vuokralaiseni ilmoitti muuttavansa pois, joten nyt olisi tiedossa uuden vuokralaisen etsiminen. Asunto luovutettiin minulle todella siistissä kunnossa, joten suurempia remontteja ei tarvitse alkaa tekemään. Tuntuu markkinoille näin koulujen loputtua tulevan asuntoja, mutta uskoisin viimeistään heinäkuussa asunnon löytävän uudet asukkaat.

Kevät tekee tuloaan, joten jäädään seuraamaan mitä markkinoilla on tiedossa.

Advertisement

Tilinpäätös vuodesta 2022

Vuosi 2022 jäi taakse monine käänteineen. Itselleni kuten myös monelle muulle tuli yllätyksenä Venäjän hyökkäys ukrainaan. Balkanin kärhämien jälkeen ei Euroopassa ole sodittu. Tämä heijastui myö joidenkin yritysten toimintaan, kun osa tuotannosta on ollut Ukrainan alueelle. Myös ruokatuotanto aiheutti otsikoita, kun pelättiin viljan viennin aiheuttavan suuria hankaluuksia. Hinnat kyllä nousivat kaupoissa, mutta varsinaisesti ongelma ei meillä näkynyt.

Inflaation lähdettyä laukalle nousivat myös korot. Korkojen nousun nopeus pääsi yllättämään itseni. Ajatukseni on ollut, että korot eivät voisi noin paljon nousta, koska Kreikka ja Italia, mutta nähtävästi euroopankeskuspankin räätälöimä himmeli, pitää huolen siitä, että nämä maat eivät ajaudu korkojen nousun vuoksi ongelmiin. Tässä kohtaa tuli siis väärin ajateltua. Omassa taloudessa tämä tarkoitti sitä, että asuntolainan korko nousi vuoden loppupuoliskolla korontarkistuspäivänä. Nyt sitten maksetaan enemmän korkoa ja vähemmän lyhennystä.

Omassa elämässä vuosi 2022 on ollut myös poikkeuksellinen, kun elätin koko perheen toukokuusta alkaen. Tämä sen vuoksi, koska perheenä päätimme että puolisoni on esikoisemme kanssa kotona tulevaan kesään saakka. Hyvin olemme pärjänneet yhdellä palkalla, eikä miinukselle menty kuin yhtenä kuukautena vuoden 2022 aikana. Vuoden 2022 säästöprosentti jäi näin ollen pienemmäksi. Säästöön vuoden 2022 tuloista jäi 34% (ansiotulot+vuokratulot).

Vuoden 2022 luvut:

  • Ansiotulot brutto 64846€
  • Osake ostot 23542€
  • Osake myynnit 19326€
  • Osingot 11077€
  • Vuokrat brutto 8040€

Sijoittaminen ei tarjonnut vuonna 2022 suurta juhlaa. Omat osakesijoitukseni päätyivät miinukselle 20,67%. Se oli yksi huonoimmista vuosista aikoihin. Myös seligsonin Global top 25 brands rahasto päätyi miinukselle 10,15 prosenttia.

Joulukuussa hankin salkkuuni lisää Keskon ja Stora Enson osakkeita. Osinkoja joulukuussa maksoivat Kesko ja Cibus.

Näin jälkeenpäin pitää sanoa, että vuosi meni ehkä kuitenkin paremmin, kuin ajattelinkaan. Pörssistä huolimatta elämä on tarjonnut monenlaisia tunteita ja kokemuksia mennen vuoden aikana. Tulevasta vuodesta ei tässä kohtaa parane sanoa mitään, sillä niin paljon yllätyksiä tämä vuosikymmen on jo tarjonnut. Itse pyrin sijoittamaan kuukausittain sijoitussuunnitelmani mukaisesti. Hieman ajatuksia elämän siirtämisestä isompaan asuntoon on, mutta katsotaan nyt mitä asuntomarkkinoilla tapahtuu. Pankilta on lainalupaus olemassa, jos sattuisi sopiva asunto kohdalle. Uskon, että pääsemme eroon nykyisestä asunnosta halutessamme suht nopeasti, joten kahden asunnon loukkua en pitäisi todennäköisenä. Muuten tässä eletään lapsiperhearkea ja katsotaan mitä tuleman pitää. Paljon tapahtuu. Se on varmaa. Näillä mietteillä vuoteen 2023.

Lokakuun sijoituksista

Lokakuu jäi taakse ja niin on taas yksi kuukausi elettyä elämää takana. Itse pidin lokakuussa hieman syyslomaa ihan oman ja perheen hyvinvoinnin kannalta. Mukava seurata muksun kasvamista ja kehittymistä ihan rauhassa. Samalla ehti myös hoitamaan kaikenlaisia pieniä asioita, joita meillä kaikilla tuppaa arkeen kuuluvan.

Lokakuussa sijoitusmaailma alkoi pitkästä aikaa näyttää hieman positiivisemmalta. Oma salkkuni nousi lokakuun aikana 5,5% mikä on tämän vuoden osalta yksi parhaista kuukausista. Tarkoittaako tämä sitä, että pörssin suunta on vihdoin käätynyt? Vaikea sanoa mitään varmaa. Se kuitenkin on nähtävissä, että ihmiset ovat koronan jälkeen palanneet jälleen normaaliin. Syyslomat veivät ihmisiä entiseen tapaan ulkomaille. Tämän voisi kuvitella näkyvän myös Etelä-Euroopan maiden talouksissa. Itse lomailin kotimaassa, mutta kulutin rahaa kun tuli juhlittua merkkipäiviä hieman suuremmin hyvällä porukalla. Nyt osaa arvostaa perheen ja ystävien kanssa vietettyä aikaa, kun on korona-aika on taakse jäänyttä elämää.

Oman talouden osalta lokakuu tarjosi lisää kuluja asuntolainan korkojen muodossa. Lisäkuluja tuli 81 euroa korontarkistuspäivän jälkeen. Ihan siedettävä summa meidän taloudelle. Toki tässä kohtaa maksettavaa itselleni hieman enemmän, kun maksan samaan aikaan itse meidän talouden pääasialliset kulut äidin ollessa hoitovapaalla. Tämä huomioiden olemme tulleet perheenä varsin hyvin toimeen yhdelläkin palkalla.

Lokakuussa hankin osakesalkkuuni lisää Nordean osakkeita 150 kappaletta, sekä Huhtamäkeä 30 kappaletta. Osinkoja lokakuussa maksoivat Huhtamäki, Wärtsilä, Neste, Tieto Evry, Harvia ja Cibus. Yhteensä 831€. Osakesäästötilille hankin mielenkiinnosta Tecnotreen osaketta. Yhtiön kurssi on tullut paljon alassa kuluvan vuoden aikana, mutta itse näen siinä potentiaalia ainakin pienelle veivaamiselle. Osakesäästötililtä päädyin myymään Kempowerin, kun osakekurssi nousi uusiin ennätyksiin. Tätä kirjoitettaessa näyttää siltä, että nousu jatkuu, joten tulikohan tehtyä hätiköity päätös. Aika näyttää.

Alku talvesta näyttää tulevan varsin lämmin, joten uskon että tämä vuosi pärjätään Euroopassa hyvin. Vuoden vaihteen jälkeen tilanne saattaa muuttua, mutta siihen on vielä tovi aikaa. Sitä odotellessa laitetaan kotivara kuntoon.

Huhtikuun sijoituksista

Huhtikuu jäi taakse, joten on aika summata kuukauden tapahtumia. Sijoitusmaailmaan alkaa pikkuhiljaa valua ymmärrys inflaation ja korkojen noususta. Omassakin tuttavapiirissä on huomattu jo se, että lainasta pääsee taas maksamaan korkoa. Tosin melko pientä näin toistaiseksi. Myös rakentajat ovat huomanneet hintojen nousun karvaasti materiaalien kallistuessa. Omassakin taloudessa tämä näkyy ruuan ja polttoaineen hintojen muodossa. No kohta alkaa pyöräilykausi, joten siten voi ainakin hieman laskea liikkumisen kuluja.

Huhtikuussa salkkuni suli 6,5%, joten suunta jatkui jälleen alaspäin. Omistamani yhtiö UPM pääsi vihdoin sopuun, mutta lakolle kertyi kyllä hintaa. Mielestäni yhtiö pääsi lähemmäs tavoitettaan saada hieman yksilöidymmät sopimukset eri tuotteiden parissa työskenteleville, mutta tulevaisuus näyttää onko tämän jälkeen helpompi sopia asioista.

Huhtikuussa osinkoja omistamistani yhtiöistä maksoivat Nordea, Neste, TietoEvry, Fortum, MetsäBoard, UPM, Telia, Elisa, Revenio sekä Cibus. Huhtikuussa lisäsin salkkuuni TietoEvryä, jonka arvostus on pysynys varsin maltillisena.

Osakesäästötililleni hankin huhtikuussa Sampoa. Tähän käytin talokaupoista saamiani varoja. Osakesäästilin yhtiöistä osinkoa maksoi Remedy ja Harvia.

Kevät tekee tuloaan ja muksukin kasvaa melkoista vauhtia. Puolisoni siityi kotihoidon tuelle, joten tästä eteepäin minä huolehdin perheen kulujen hoitamisesta. Kotihoidon tuki on n. 300€ josta vielä viedään verot eli käteen jää joku reilut 200€. Kävimme neuvotteluja asiasta puolisoni kanssa ja lapsen päivähoitoon laittaminen ei tässä kohtaa vielä tuntunut oikealta ratkaisulta. Lupasin hoitaa kulumme tuloillani. Toki menoni tästä johtuen tulevat kasvamaan, mutta se on tietoinen valinta. Lapsuusaika oman lapsen kanssa muistettaneen paremmin, kuin aika esimerkiksi työpaikalla. Itsellä on vielä kuusi viikkoa isyyslomia pitämättä ja ne aion pitää aikanaan. Katsotaan miltä taloutemme asiat näyttävät ensimmäisen kuukauden jälkeen. Uskoisin kuitenkin jäävän plussalle, kun suuria kulueriä ei toukokuussa pitäisi olla. Tästä on hyvä jatkaa keväästä nauttimista. Muistakaa ulkoilla!

Maaliskuun sijoituksista

Maaliskuu jäi taakse ja Ukraina kestää. Pörssit ovat jatkeneet toimintaansa lukuunottamatta naapuria. Täytyy tässä kertoa, että tein hyvän teon ennen Venäjän pörssin sulkemista, kun neuvoin isääni kotiuttamaan sieltä sijoituksensa. Veto osui nappiin ja rahatkin saatiin ulos. Muutama päivä enemmän vatulointia, niin ei tiedä näkisikö ko. varoja koskaan.

Maaliskuussa tapahtui elämässäni muutenkin omaisuusjärjestelyjä. Isänä päätti jo viime vuonna, että omakotielämä on hänen osaltaan nähty ja kerrostaloasuminen kutsuu. Tämän seurauksena talo laitettiin myyntiin ja kaupat tehtiin maaliskuussa. Äitini kuolinpesä omisti talosta puolet,joten itsekkin olin tekemässä elämäni ensimmäiset kiinteistökaupat. Se on hieman erilasempi prosessi, kuin asunto-osakkeen ostaminen. Nyt olisi sitten viisinumeroinen summa odottamassa sijoituskohdetta. Pidän ainakin näin ensi alkuun osan pääomista sotakassana, vaikka inflaatio laukkaakin kovaa.

Maaliskuun aikana hankin salkkuuni talokaupasta johtuen lisää Seligsonin top 25 brands rahastoa. Lisätään hajautusta jenkkeihin, kun se on oman salkun osalta ollut turhan pientä. Lisäsin salkkuuni myös UPM:n osaketta, kun kurssi kävi sopivan alhaalla. Osakesäästötilille hankin yhden erän Capmanin osaketta. Tätä minulla oli aiemminkin arvo-osuustilin puolella.

Salkkuni yhtiöistä osinkoja maaliskuussa maksoivat Capman, Norrhydro, Orion, Cibus, Cargotec, Stora Enso, Wärtsilä sekä Kone. Maaliskuussa salkkuni tuotti 8,14%, joten päästiin sitä tänäkin vuonna ainakin yhtenä kuukautena plussan puolelle.

Eilen kerrottiin uutisissa, että meitä osakesijoittajia on nyt miljoona. Hienoa nähdä, että sijoittaminen kiinnostaa porukkaa yhä enemmän. Tästä on hyvä jatkaa kevään ja yhtiökokousten seurailua.

Heinäkuun 2021 sijoituksista

Heinäkuu 2021 jäi taakse todella lämpimine keleineen. Itselle henkilökohtaisesti heinäkuu 21 tulee jäämään ikuisesti muistoihin. Näitä tunteita ei rahalla osteta, eikä niitä muutoinkaan ole mahdollista kokea, kuin kerran elämässä. Tämä vuosi on ollut varsinaista muutoksen aikaa, kun se on hiljalleen edennyt kohti kesää. Kaikki pienet asiat, joita tätä hetkeä varten on tehty kulminoitui yhteen kauniiseen hetkeen. Heinäkuussa eräänä iltana oli tämä hetki. Hetki, jolloin elämääni tuli ihminen, jota tulen ikuisesti rakastamaan. Minusta tuli siis isä! Jokainen isäksi tullut ymmärtänee asian merkittävyyden. Varsinkin, kun se tapahtuu ensimmäisen kerran. Nyt minulla on sitten elämässä vastuullinen tehtävä kasvattaa hänestä kunnon kansalainen. Onneksi lapsellani on maailman paras äiti, jonka kanssa uskon tehtävästä selviävän. Alkuun väsymys on ollut suurin muutos hyviin uniin tottuneelle. Hiljalleen on kuitenkin uuden tulokkaan kanssa elämää saatu alulleen. Hän menee nyt kaiken edelle, joten syystäkin sijoitusmaailman seuraaminen on hieman vähemmälle jäänyt. Tosin aamuyöntunteina on hyvä käydä lukemassa uutisia jenkkimarkkinoista, kun samalla tuudittaa lasta uneen. Vielä emme ole lapselle ehtineet arvo-osuustiliä avaamaan. Se taitaa vaatia sen, että lapsella olisi nimi, joten asia saa odottaa tulevaa.

Olen päässyt nyt nauttimaan yhteiskuntamme mahdollistamasta isyyslomasta. Nyt osaa asiaa arvostaa, kun on päässyt auttamaan kotitöissä ja hoitamaan oman osuuden asioista. Hankintoja teimme pitkin kevättä. Lastenrattaat, sängyt, vaatteet yms. syövät yllättävän paljon rahaa. Tosin meillä tilannetta helpottaa huomattavasti se, että saimme tuttaviltamme paljon kaikenlaista tarpeellista. Osan lainaksi ja osan omaksi. Emme varmasti olisi kaikkea hankkineetkaan, jos niitä ei olisi meille tarjottu. Kantoreppu on ollut todella näppärä, kun pystyy puuhailemaan itsekkin kaikkea samalla, kun lapsi vetää sikeitä repussa. Kaikista kallein hankinta oli farmari-auto nyt kun pitää saada lastenrattaat mahtumaan mukaan. Ilman lapsen syntymää en olisi autoa vaihtanut, mutta nyt tarvittiin perheelle kuljetuskapasiteettia. Eli mennään kuljetustarve ja turvallisuus edellä. Uudempi ja turvallisempi auto on helppo myydä lapsiperheelliselle. Hankinnan tein säästöilläni, joten rahoitukseen ja velkaan ei ollut tarvetta.

Heinäkuussa ehdin toki tekemään sijoituksia sen verran, että hankin salkkuuni takaisin SmartEyn osakkeita. Tässä pääsyynä se, että uskon ko. firmaan vaikka osakekurssi ottikin keväällä hieman takapakkia, jolloin menin myymään silloin ostamani SmartEyn osakkeet. SmartEyn osake onkin ollut pienessä nosteessa siitä lähtien, kun sitä salkkuuni lisäsin. Katsotaan miten pitkään yhtiön osake salkussani pysyy tällä kertaa. Kasvuyhtiöiden kanssa toimiessa täytyy olla valmis nopeisiinkiin liikkeisiin, joten katsoaan miten pitkään tämän yhtiön kanssa jatketaan. Osinkoja sain heinäkuussa Cibukselta perinteiseen tapaan.

Tuloskausi starttasi heinäkuussa positiivisesti. Sen myötä salkkuni kehitys jatkoi nousuaan, joskin hieman alkaa hirvittää, että kuinka pitkään tämä nousu tuleekaan jatkumaan? Tosin vaihtoehtoja osakkeille ei ihan hirveästi taida olla toistaiseksi tiedossa. Joten antaa musiikin soida niin pitkään, kuin nämä bileet jatkuvat.

Itsellä alkoi kesäloma, joten koitetaan keksiä jotain kivaa. Lapsiperheellisenä se kiva voisi olla vapaa ilta puolison kanssa edes yhtenä iltana. Katsotaan kuinka käy. Nauttikaahan vielä loppukesän lämmöstä.

Marraskuun sijoituksista

Marraskuu alkaa lähestyä loppuaan, joten on aika kirjoittaa jotain kuukauden sijoituksista. Päädyin lisäämään salkkuuni Nokian renkaita heti alku kuusta, jota voi näin jälkeen päin pitää hieman hätiköitynä päätöksenä. Jos olisin malttanut odottaa muutaman viikon, niin olisin saanut osaketta hieman edullisemmin. Nyt ostohinnaksi tuli 28,66 euroa per osake. Lyhyellä aika välillä ostohinta vaikuttaa kalliilta, mutta aika näyttää mihin suuntaan osake kurssi kääntyy. Hyvät osingot yhtiö tarjonneet kuitenkin ensi keväänä.

Marraskuun pörssin heilunta tiputti salkkuni pahimmillaan reilun kymmenen prosenttia miinukselle, mutta tätä kirjoitettaessa salkku on vain hieman päälle 9 prosenttia miinuksella tämän vuoden osalta. Positiivisimpia yllätyksiä on aiheuttanut Bittium kun sen yhteistyökumppani itävaltalainen Kapsch BusinessCom AG ilmoitti tulleensa valituksi Itävallan puolustusvoimien taktisen tiedonsiirron järjestelmäuudistuksen toimittajaksi. Bittiumin osuus tästä kaupasta olisi 30 miljoonaa euroa. Kaupasta on mahdollista valittaa, joten sitä ei ole vielä kiveen hakattu. Mikäli kauppa toteutuu, saattaa se mahdollistaa lisäkauppaa mahdollista päätelaitteiden myynnistä. Kauppa on loistava referenssi kun muiden maiden puolustusvoimat uudistavat järjestelmiään. Tiedä, vaikka Bittiumin kehittämiä järjestelmiä otettaisiin muuaallakin käyttöön. Tämä on spekulointia, mutta yksi mahdollinen skenaario. Bittiumin osake pomppasi uutisen myötä 14 prosenttia. Bittiumin osuus salkustani on vajaa kolme prosenttia, mutta kyllä tälläiset uutiset pistävät miettimään olisiko sen osuutta mahdollisesti vielä lisättävä jossain kohtaa. Potentiaalia olisi, mutta realisoituuko se jossain kohtaa? Aika näyttää.

Marraskuu tarjosi sijoitusinvest tapahtuman Helsingissä. Itse päädyin seuraamaan tapahtuman puheenvuoroja erilaisten tallenteiden kautta. Mielenkiintoisia keskusteluja siellä käytiin, mitä ehdin muutaman setin katsomaan. Voin suositella muillekkin, mikäli ette ehtineet paikalle. Hyvää katseltavaa joulupukkia odotellessa.

Heinäkuun sijoituksista

Heinäkuu alkaa lähestyä loppuaan, joten aika kirjoittaa hieman sijoitussalkkuni muutoksista. Tein pitkästä aikaan salkkuuni muutoksen, kun päädyin myymään kaikki omistamani Keskon osakkeet 54,82 euron hintaan. Olen omistanut osakkeita vuodesta 2012 lähtien ja yhtiö on ollut hyvä lisä salkussani. Osinkoja olen saanut varsin hyvin. Miksi sitten päädyin myymään osakkeeni? Mieletäni Keskon kurssi alkaa olla melko korkealle arvostettu. Näin ollen nousun varaa ei mielestäni kauheasti ole tarjolla. Olemme mielestäni syklin huipulla. Toki ihmisillä on vielä rahaa kuluttaa ja kurssi saattaa vielä hetken jaksaa nousta, mutta pidemmällä tähtäimellä hinta on mielestäni nyt kova. Mikäli kurssi tulee tarpeeksi alas, niin ainahan sitä voi ostaa osakkeita takaisin.

Eräs tekijä, mikä sai minut pohtimaan voitolla olevien osakkeiden myyntiä oli Aki Pyysingin sijoitustiedon Teerenpeli youtube-video, jossa vieraana oli Kimmo Matikainen. Suosittelen kaikkia tsekkaamaan videon, joka löytyy täältä. Hänen yksi pointtinsa oli, että veroja ei pidä pelätä. Olen itse hieman enemmän pyrkinyt olemaan osta ja pidä sijoittaja, mutta ehkä tässäkin asiassa pitää hieman muuttaa ajatuksia joustavampaan suuntaan. Yksi mitä kadun nyt on se, että en aikanaan myynyt Orionin osakkeita kun kurssi kävi huipuissaan. Räikeä yliarvostus ei vain saanut omia kelloja päässä soimaan. No nämä epäonnistumisetkin on syytä tuoda julki, ettei muodostu väärää ajatusta itselle siitä, että oma tyyli olisi hyvä juuri tällä tapaa.

Osalla realisoiduista varoista hankin salkkuuni lisää Nokian Renkaita hintaan 34,63. Mielestäni yhtiöllä on positiivinen tulevaisuus edessä. Jenkkeihin on tulossa uusi tehdas, joten kauppasodan ei pitäisi liikaa haitata firman tulevaisuutta. Kassaan jäi vielä mukavasti rahaa. Voisin lisätä mahdollisesti automaatio etf:ää, mutta mitään suuria suunnitelmia minulla ei varojen sijoittamisen suhteen kuitenkaan ole. Sotakassaa minulla nyt kuitenkin on, eikä rahojen laitto jonnekkin tällä hetkellä liikaa polttele, joten odotellaan ja katsotaan mitä tapahtuu. Elokuuta odotellessa…

Kesäkuu yhtä jalkapallon juhlaa

Kesäkuun lähentyessä loppuaan ajattelin kirjoittaa muutaman sanan blogiin. Viimeisen kuukauden aikana pörsseissä on koettu mielenkiintoisia hetkiä kun kauppasodan uhka on tullut uutena elementtinä mukaan kuvioihin. Kun suuren meren takana isketään sanktioita, niin Euroopassa ja Kiinassa vastataan jollain tavalla. Protektionismi ei tee hyvää markkinoille pitkässä juoksussa. Itsekkin joutuu pohtimaan asioita uudesta kulmasta. No katsotaan mihin suuntaan markkinat kääntyvät.

Jos ei jotain huonoa, nin kyllä sitä hyvääkin on saatu. Työttömyys on alentunut ennätyksellisen alas tänään julkaistujen tilastojen mukaan. Vastaavia hetkiä koettiin viimeeksi kymmenen vuotta sitten ennen seuraavaa laskukautta.

Tilastokeskus julkaisi kesäkuun alussa mielenkiintoisia lukuja suomalaisten vuoden 2016 varallisuudesta. Kannattaa tutustua julkaisuun, joka löytyy täältä . Kotitalouksien nettovarallisuuden mediaani oli vain 107 200 euroa vuonna 2016. Mielestäni todella vähän, varsinkin kun huomioidaan se, että monessa tapauksessa kotitaloudessa on useampia henkilöitä ansaitsemassa tuloja. Se on varsinkin surullista, että jos kotitaloudella on rahoitusvarallisuutta yli 21 000€, niin sillä päätyy kaikissa ikäluokissa mediaanin yläpuolelle. Vaikka medioissa on paljon säästämisestä ja sijoittamisesta puhuttu, niin kyllä tämän tilaston perusteella vielä tekemistä riittää. Ehkä seuraava tilasto näyttää valoisemmalta tässäkin suhteessa.

Pörssinousua on kestänyt kymmenen vuotta, joten itsekkin olen alkanut pohtimaan sitä, että tulisiko salkkua keventää ennen myrskyä. Vuokraturvan Timo Metsolan viikon vinkki Mikä maksaa ohjelmassa oli siirtyä käteispainoon, sillä cash is king kun epävarmat ajat tulevat. Jakso on kuunneltavissa yle areenassa.

Jalkapallon mm-kisojen jatkuessa keskityn itse jalkapalloon ja pyrin ottamaan hieman etäisyyttä sijoittamiseen. Laitetaan vaikka muutama euro vedonlyöntiin viihteen vuoksi. Oikein hyvää kesää kaikille lomalaisille!

Edit. lisätty pari linkkiä.

Kärsivällisyys sijoittamisesssa

Aloin pohtimaan kärsivällisyyden merkitystä sijoittamisessa. Moni ihminenhän on sellainen, että kaikki pitäisi saada mulle heti tässä nyt. Tämä näkyy varsinkin Suomessa luottotietohäiriöiden määrässä. Väitän, että ainakin osa luottotietohäiriömerkinnän saaneista on sellaisia, jotka ovat ostaneet jotain sellaista, mihin heillä ei oikeasti olisi ollut varaa.

Talouselämä lehti kirjoitti Bonnin yliopistossa tehdystä tutkimuksesta, jonka mukaan älykkäät ihmiset ovat valmiita odottamaan kauemmin lisätäkseen pääomiaan. Tämän lisäksi he kestävät keskimääräistä paremmin riskejä. Bonnin ylipiston tutkimuksessa oli testattu tuhatta ihmistä siitä, että miten kauan he ovat valmiita odottamaan talletustililleen putkahtavia pääomia.

Malttamattomat ihmiset halusivat vuoden kuluttua suuremman palkkion. Älykkäät ihmiset eivät sen sijaan vaatineet niin suurta palkkion korottamista riskin ottamiseksi. Ilmeni, että mitä älykkäämpi koehenkilöt olivat, niin sitä kärsivällisempiä he olivat.
Vaikuttaakin siltä, että älykkyys, riskinsietokyky ja kärsivällisyys liittyvät läheisesti toisiinsa.

Tutkimus vaikuttaa mielenkiintoiselta ja jokaisen on syytä pohtia miten se näkyy omassa lähipiirissä. Jokaisella lienee tuttavia, jotka vaihtavat autoja ja ostavat ties mitä kun tulee sellainen fiilis, että jotain on saatava nyt. Rahan säästämistä etukäteen ei edes harkita. Saahan sitä kulutusluottoja helposti, kun vain vaivaautuu kysymään. Mieluusti laitetaan euroja lottoon ja eurojackpottiin kuin, että laitettaisiin ne vaikka sijoituksiin. Jos olisi vaikka valmis sijoittamaan uuden auton käsirahan ja tyytyisi ajelemaan jonkun vuoden vanhalla menopelillään, niin että sitä voisi kenties ostaa hieman hienomman auton myöhemmin. Tämä toki vaatisi sen, että ne sijoitukset osuisivat kohdilleen. Kysehän on siirretystä kuluttamisesta. Ehkä olen itse vain tylsä ja harkitseva kun tälläisiä pohdin.