Fondian listautumisanti

Pörssissä menon jatkuessa positiivisena alkaa myös uusia yhtiöitä ilmestyä pörssiin kuin sieniä sateella noin kärjistäen. Next Games peliyhtiön antiin en osallistunut, mutta ensimmäisenä pörssipäivänä ko. yhtiön kurssi oli lähes 10% nousussa. Pikavoitot olisi siis ollut mahdollista tästä saada. No jäipä osallistumatta, joten ei jossitella sen enempää.

Lakipalveluita tarjoava Fondia ilmoitti listautumisestaan First North markkinapaikalle, joten oli minunkin tutustuttava yhtiöön. Talouselämä lehti itseasiassa kirjoitti yhtiöstä alku vuodesta, joten sen jutun peruteella sainkin varsin hyvän kuvan yhtiöstä. Yhtiöllä on kaikille tuttuja asiakkaita kuten Ponsse ja SuperCell. Erittäin mielenkiintoisia referenssejä.

Yhtiö pyrkii tarjoamaan palveluna lakipalveluita eli puhutaan ns. LDaaS ista(Legal Department as a Service).
Fondia toimii Suomessa, mutta yhtiön on tarkoitus pyrkiä myös muille euroopan markkinoille. Fondia on Suomen 11. suurin lakiasiaintoimisto ja se tulee olemaan listauduttuaan ainoa lakitoimialan yritys Pohjoismaissa. Yhtiön tavoite on maksaa 2/3 osakekehtaisesta tuloksesta. Viime vuoden nettotuloksesta laskettu osakekehtainen tulos oli 0,39€ ja sitä osinkopolitiikan mukainen osinko olisi näin ollen 0,26€. Listautumisannin hinnalla 7,65€ osinkotuotoksi olisi muodostunut näin ollen 3,4 prosenttia. Ei ollenkaan huono, varsinkin kun yritys tavoittelee 15% vuosittaista kasvua.

Yhtiö vaikuttaa mielenkiintoiselta, joten osallistuin antiin. Merkitsin 150 kappaletta osakkeita, mutta katsotaan saanko sitäkään määrää. Fondia tuntui kiinnostavan myös paljon twitterissä majailevia sijoittajia.

Jos kiinnostaa tutustua yhtiöön tarkemmin, niin kannattaa tutustua tähän Inderesin analyysiin, joka on tarjolla maksutta täällä.

Fondian listautumisanti keskeytettiin perjantaina 24.3 klo 16:30 moninkertaisen ylimerkinnän vuoksi. Maanantaina 27.3 pitäisi tulla antiin osallistuneiden sähköpostiin tietoa siitä, kuinka paljon kukin merkitsijä saa osakkeita. Katsotaan nyt, että saanko edes tuota 100 kappaletta, mikä oli minimi merkintämäärä. Maanantaita odotellessa.

Mainokset

3 kommenttia artikkeliin ”Fondian listautumisanti

  1. Leikkautui osakkeiden määrä melko rankasti. 25 kappaletta kaikille merkitsijöille ja sadan ylittävältä osalta merkinnät hyväksyttiin 4,57% suhteessa. Näin ollen saan 31 kappaletta. Eipä ole tullut tälläistä listautumista nähtyä aiemmin.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s