Korona pysäyttää talouden

Johan on ollut viikko. En olisi etukäteen voinut kuvitellakaan tälläistä. Viikossa Helsinki miinus 23%. Samoin minunkin salkkuni. Ostin salkkuuni lisää Sampoa, mutta edelleen minulla on sotakassaa käyttämättä. Tälläisessä markkinassa on pirun hankalaa tehdä rationaalisia päätöksiä. Tunteet meinaavat painaa väkisin päälle ja on tämä hieman tunteisiin mennyt. Sopivaa työstressiä ja median koronapaniikkia yhdessä, niin siinä sitä saa itsensä mielenkiintoisiin ajatuksiin.

Olen kuitenkin malttanut istua käsieni päällä ja pohtinut mitä tämä koronavirus tarkoittaa. Pelkästään kaupassa käymällä voi huomata sen, että ihmisten hamstraus on lähtenyt ihan lapasesta. Jauheliha, wc-paperi, säilykkeet, jauhot yms. pitkään säilyvä elintarvike tekee kauppansa, vaikka emme me syö yhtään sen enempää kuin ennenkään. Massatapahtumien kiellosta johtuen ihmiset tulevat viettämään aikaansa entistä enemmän kotonaan. Aikahan siellä käy tylsäksi, joten sen vuoksi tilataan muutama kanavapaketti, jos niitä ei jo tähän mennessä ole tilattu. Data näihin palveluihin valuu teleoperaattoreiden linjoja pitkin. Tälläisellä ajatuksenjuoksulla saadaan jonkinlainen ostoslista pörssiin.

Milloin sitten pitäisi lähteä ostoksille? En osaa sanoa, mutta suosittelen kuitenkin pysymään sijoitussuunnitelmassa. Ei maailma tähän lopu tai jos loppuu, niin ei se siinä kohtaa ole enää meidän murhe. Ensin kannattaa laittaa oma varakassa kuntoon, jos se ei jo ole. Lomautuksia saattaa olla edessä ja osa ihmisistä on pulassa jo siinä kohtaa, mikäli yksikin palkka jää tulematta. Ensimmäisen kvartaalin osavuosikatsaukset tulevat kertomaan meille paljon eri yhtiöistä. Kannattaa seurailla mitä niissä kerrotaan, koska nyt olemme tietyllä tapaa sumussa tulevan suhteen. Itse seuraan tämän lisäksi koronaviruksen tartunta- ja kuolematilastoja. Jossain kohtaa tilanne saadaan hallintaan.

Koitetaan pitää huoli itsestämme ja läheisistämme. Pestään käsiä ja ei vaivuta synkkyyteen. Kyllä se aurinko paistaa vielä risukasaankin. Rentouttavaa viikonloppua!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s