Maaliskuun sijoituksista

Maaliskuu ja ensimmäinen kvartaali tältä vuodelta jäi taakse. Johan on ollut melkoinen alku vuosi. Ensin otettiin noususyklin huiput ja sen jälkeen vedettiin täydessä paniikissa usean vuoden pohjiin. Eikä sekään ole mahdotonta, etteikö kurssit voisi vielä tästä laskea vieläkin alemmaksi. Sen verran kimurantti virus korona tuntuu olevan. Keskinäisen luottamuksen palautus täydellisestä lock downista tulee ottamaan aikaa.

Mitä sitten tulee omiin sijoituksiin, niin huipusta tultiin alas reilut 70 000€. Fiilikset olivat epäuskoiset, mutta minkäänlaista paniikkia en kuitenkaan myönnä kokeneeni. Myöhästyin mahdollisista myynneistä pahasti, joten tuli istuttua enemmän ja vähemmän onnistuneesti käsien päällä tämä laskettelu.

Hankin maaliskuun alkupuoliskolla salkkuuni lisää Sampoa 33,72€ hintaan. Sen lisäksi minun oli pakko aloittaa Fortumin lisäykset salkkuuni näillä hinnoilla. Hinta tippui niille tasoille, missä se oli viimeeksi viime vuosikymmenen alkupuoliskolla. Tämän lisäksi hankin salkkuuni myös Konecranesia hinnan tippuessa 15€ tuntumaan. Konecranesia minulla on ollut pitkään salkussa, mutta sitäkään en ole aikoihin päässyt lisäämään näihin hintoihin. Uskon yhtiöön ja sen potentiaaliin, kunhan asiat hieman alkavat selkenemään.

Tulevaisuus näyttää sumuiselta, mutta tuskin maailma tähän kuitenkaan loppuu. Ensin on kuitenkin kukistettava korona tavalla tai toisella. Itse olen valmis tekemään lisäyksiä salkkuuni ajallisesti hajauttaen. Välillä tekisi mieli hankkia enemmänkin, mutta tilanteen ollessa hieman epäselvä monilta osin pyrin kuitenkin olemaan maltillinen liikkeissäni.  Tässä tilanteessa itseäni ovat ilahduttaneet yhtiöt, jotka pyrkivät pitämään yhtiökokouksensa vaikka sitten verkon yli. Tuleen ei jäädä makaamaan, vaan pyritään tekemään kaikki mahdollinen vallitsevissa olosuhteissa. Sitä voisi jopa pitää hyvän johdon merkkinä.

Tästä on hyvä jatkaa kohti tulevaa pääsiäistä. Itse ajattelin lomailla ja pohdiskella hieman tulevia sijoistuskuvioitani. Pestään käsiä ja pysytään terveinä.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s