Pörssikurssit uusiin ennätyksiin

Pidin viime viikon lomaa, mutta samaan aikaan kuitenkin sijoitukseni tekivät työtä minun nauttiessa auringosta meren äärellä. Mieluusti tutkailin lomaviikon jälkeen salkkuani.

Osavuosikatsauksia on tipahdellut tasaiseen tahtiin viime viikkojen aikoina. Itselleni positiivisinta on ollut Telian kurssin nousu neljän euron tuntumaan. Viime vuoden Telia tankkaukset alkavat hiljalleen kääntyä plussan puolelle. Pihlajalinna jatkoi hyvää kehitystään. Vahvaa kasvua odotan siltä jatkossakin, sillä vasta reilun kymmenen vuoden päästä kerätään varsinaista satoa tästä sijoituksesta. Olen kuluvan kevään aikana tehnyt lisäyksiä myös Bittiumiin, sillä uskon vahvasti siihen, että yhtiön tarjoamat tietoturvallisuus ratkaisut tulevat herättämään kiinnostusta markkinoilla. Varsinkin nyt otsikoissa olevan WanaCrypt0r haittaohjelman leviämisen myötä.

Pörssikurssien tehdessä uusia ennätyksiä on julkisuuteen alkanut tulla erilaisia pahanilmanlintuja, jotka povaavat kurssien romahdusta. Onhan julkisuudessa nyt vahvasti esillä asuntosijoittaminen, mikä tuntuu olevan jossain määrin hypetetty yli. Jotkut twitteristit muistelivat 80-luvun loppupuolen aikoja ja pitivät tätä nykyistä maailmaa samankaltaisena. Moni on velkavivuttanut asuntoja sen minkä ovat lainaa saaneet. Toiset ovat jopa ottaneet pikavippejä, jotta saavat rahaa ensimmäistä asuntolainaansa varten. Tämä esimerkki ei varsinkaan kuulosta kovin terveeltä. Myös asuntorahastot ovat vahvassa nousussa. Mitä sitten kun rahaston omistajat haluavat realisoida osuuksiaan, kuinka tällöin käy? Asuntoihin sijoittaminen menee myös sykleissä kuten osakekurssit. Juhlat loppuvat vasta kun jokin tekijä laukaisee ongelmat valloilleen.
Myös osakekurssit ovat alkaneet nousta mukavasti meilläkin, kun jenkki rahaa on hiljalleen alkanut valua yhtiöihimme. Itse olen pistänyt monena päivänä merkille sen, että aamupäivästä kurssit ovat hieman pakkasella, mutta kun jenkkipörssi on avautunut, niin kurssit ovat kääntyneet nousuun. Kun vaikeudet aikanaan alkavat, niin vetävät jenkkirahastot ensimmäisenä sijoituksensa pois reunamarkkinoilta. Se tulee näkymään sijoittajien salkuissa.

Mikä sitten olisi tekijä, joka saisi pörssikurssit laskuun on vielä kaikille kysymysmerkki? Muutokset työllisyydessä, koroissa tai lainsäädännössä voivat olla tekijöitä, jotka sotkevat sijoittajien suunnitelmat. Kun yhtiöt joutuvat vaikeuksiin ja alkavat irtisanomaan työntekijöitä vaikuttaa tämä myös välillisesti asuntosijoittajiin. Vuokralaisen pois potkiminen voi ottaa aikaa ja samanaikaisesti myös kulut juoksevat. Jos ei ole tarpeeksi puskuria, niin saattavat jotkin sijoittajat mennä ”poikki”.
Vaikea aihe pohdittavaksi, mutta pakko sitä on tässä tilanteessa pohtia. Olen miettinyt, pitäisikö tehdä myyntilistoja valmiiksi, mikäli tilanne menee pahaksi. Toistaiseksi kuitenkin seuraan mielenkiinnolla, kuinka korkealla se pörssinkatto tällä kertaa onkaan.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s