Tilinpäätös vuodesta 2022

Vuosi 2022 jäi taakse monine käänteineen. Itselleni kuten myös monelle muulle tuli yllätyksenä Venäjän hyökkäys ukrainaan. Balkanin kärhämien jälkeen ei Euroopassa ole sodittu. Tämä heijastui myö joidenkin yritysten toimintaan, kun osa tuotannosta on ollut Ukrainan alueelle. Myös ruokatuotanto aiheutti otsikoita, kun pelättiin viljan viennin aiheuttavan suuria hankaluuksia. Hinnat kyllä nousivat kaupoissa, mutta varsinaisesti ongelma ei meillä näkynyt.

Inflaation lähdettyä laukalle nousivat myös korot. Korkojen nousun nopeus pääsi yllättämään itseni. Ajatukseni on ollut, että korot eivät voisi noin paljon nousta, koska Kreikka ja Italia, mutta nähtävästi euroopankeskuspankin räätälöimä himmeli, pitää huolen siitä, että nämä maat eivät ajaudu korkojen nousun vuoksi ongelmiin. Tässä kohtaa tuli siis väärin ajateltua. Omassa taloudessa tämä tarkoitti sitä, että asuntolainan korko nousi vuoden loppupuoliskolla korontarkistuspäivänä. Nyt sitten maksetaan enemmän korkoa ja vähemmän lyhennystä.

Omassa elämässä vuosi 2022 on ollut myös poikkeuksellinen, kun elätin koko perheen toukokuusta alkaen. Tämä sen vuoksi, koska perheenä päätimme että puolisoni on esikoisemme kanssa kotona tulevaan kesään saakka. Hyvin olemme pärjänneet yhdellä palkalla, eikä miinukselle menty kuin yhtenä kuukautena vuoden 2022 aikana. Vuoden 2022 säästöprosentti jäi näin ollen pienemmäksi. Säästöön vuoden 2022 tuloista jäi 34% (ansiotulot+vuokratulot).

Vuoden 2022 luvut:

  • Ansiotulot brutto 64846€
  • Osake ostot 23542€
  • Osake myynnit 19326€
  • Osingot 11077€
  • Vuokrat brutto 8040€

Sijoittaminen ei tarjonnut vuonna 2022 suurta juhlaa. Omat osakesijoitukseni päätyivät miinukselle 20,67%. Se oli yksi huonoimmista vuosista aikoihin. Myös seligsonin Global top 25 brands rahasto päätyi miinukselle 10,15 prosenttia.

Joulukuussa hankin salkkuuni lisää Keskon ja Stora Enson osakkeita. Osinkoja joulukuussa maksoivat Kesko ja Cibus.

Näin jälkeenpäin pitää sanoa, että vuosi meni ehkä kuitenkin paremmin, kuin ajattelinkaan. Pörssistä huolimatta elämä on tarjonnut monenlaisia tunteita ja kokemuksia mennen vuoden aikana. Tulevasta vuodesta ei tässä kohtaa parane sanoa mitään, sillä niin paljon yllätyksiä tämä vuosikymmen on jo tarjonnut. Itse pyrin sijoittamaan kuukausittain sijoitussuunnitelmani mukaisesti. Hieman ajatuksia elämän siirtämisestä isompaan asuntoon on, mutta katsotaan nyt mitä asuntomarkkinoilla tapahtuu. Pankilta on lainalupaus olemassa, jos sattuisi sopiva asunto kohdalle. Uskon, että pääsemme eroon nykyisestä asunnosta halutessamme suht nopeasti, joten kahden asunnon loukkua en pitäisi todennäköisenä. Muuten tässä eletään lapsiperhearkea ja katsotaan mitä tuleman pitää. Paljon tapahtuu. Se on varmaa. Näillä mietteillä vuoteen 2023.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s