Lokakuun sijoituksista

Marraskuu alkaa olla jo pitkällä. Synkkää ja myrskyistä on ollut niin ulkona, kuin pörsseissä ennen yhdysvaltojen presidentin vaalien ratkaisua. Itse jouduin miettimään paljon mihin yhtiöön laittaisin lokakuussa rahaa. Pitkällisen pohdinnan jälkeen päätin suunnata katseet naapuriin. Ruotsin pörssistä löytyy yhtiö nimeltä SmartEye, johon päädyin sijoittamaan tällä kertaa. Yhtiö tekee teknologiaa, joka mahdollistaa kuljettajan monitoroinnin uusissa autoissa. Jos ja kun SmartEye:n kehittämää teknologiaa laitetaan uusiin autoihin, on myös tällä yhtiölle tiedossa loistava tulevaisuus, kuten QT:llä. EU:ssa kuljettajan monitorointi tulee pakolliseksi vuodesta 2022 alkaen, joten teknologialle on kysyntää autoteollisuudessa. Jos yhtiö kiinnostaa, niin twitterissä kannattaa ottaa seurantaan T_I_M_P_P_A, joka on tehnyt loistavaa työtä yhtiötä analysoidessaan.

Lokakuussa osinkoja salkkuuni tuli Nesteeltä, kun yhtiö maksoi toisen erän tämän vuoden osingoista.

Lokakuu muutti omaan elämää merkittävästi taloudellisessa mielessä. Olin pari viikkoa syyskuun puolella velaton, kunnes teimme puolisoni kanssa kaupat uudesta kodistamme. Omat kulut tulevat pysymään hyvin kurissa, kun nyt lainanhoito ja asumiskuluja maksaakin yhden sijasta kaksi. Joten osakesijoittamisen kannalta ei ollenkaan huono ratkaisu. Taloudellisesti olen nettovelaton. Asuntolaina nollakorkoympäristössä on mielestäni fiksua.

Entinen kaksio meni vakuudeksi pankille ja ajattelin kokeilla pitkään haaveenani ollutta asuntosijoittamista. Asia on pitkään pyörinyt mielessäni, joten laitetaan asia toteutukseen ja katsotaan mitä siitä seuraa. Täytyy kirjoittaa oma postaus asuntosijoittamisesta, kun hieman pääsee aiheeseen sisälle. Hieman jännittää uusi aluevaltaus, mutta joskus täytyy mennä epämukavuusalueelle.

Näillä ajatuksin tällä erää. Jatketaan seuraavassa postauksessa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s