Asuntoilta Mikkelissä

Huomasin elokuussa, että Valmennusyhtiö Varapuu on järjestämässä asuntoiltaa paikkakunnallemme. Olen jo pitkään halunnut osallistua heidän järjestämiin koulutuksiin, mutta valitettavasti tälläisiä tapahtumia ei ole järjestetty aiemmin Mikkelissä. Tapahtumapaikaksi oli valikoitunut uutuuttaan kiiltävä Saimaa Stadiumi. Mielenkiinnolla odotin kuinka suurta kiinnostusta tapahtuma tulee keräämään. Ilokseni huomasin, että paikalle tuli n. 50 henkeä. Enemmistö oli 30-40 vuotiaita naisia.

Illan avasi Mikkö Sjögren. Tämän jälkeen vuoron sai paikallinen yhteistyö pankki, joka kertoi heidän tarjoamistaan palveluista asuntosijoittajalle. Se oli aika perussettiä. Kannattaa tehdä kotityöt hyvin, ennen kuin lähtee hakemaan rahoitusta hankkeelleen. Näin on paremmat mahdollisuudet saada vihreää valoa omalle hankkeelleen.Tämän jälkeen lauteille pääsi asuntosijoittaja, kirjailija ja valmentaja Marko Kaarto. Olen aiemmin lukenut hänen kirjansa sekä osallistunut webinaareihin. Marko kertoi kuinka lasketaan sijoitusasunnon tuotto ja kuinka meidän on mahdollista verrata kumpi kahdesta lähes samanlaisesta asunnosta olisi paremmpi sijoituskohde. Perusasioita asioihin perehtyneelle. Lopuksi Marko Kaarto kertoi hieman hänen nykyisestä bisneksestä Suomen asuntoneuvoja Oy:ssä.

Lyhyen virkistystauon jälkeen Mikko Sjögren pääsi vetämään varsinaisen oman osuutensa. Hän kertoi rahan psykologiasta ja siitä, kuinka meidän ajatukset rahasta ovat elämämme varrella muovautuneet. Sen jälkeen käsiteltiin 72-sääntöä, eli kuinka laskea kuinka kauan kestää, että tietty varallisuus tuplaantuu tietyllä tuottoprosentilla. Eli jos tuotto on 5%, niin vie 14,4 vuotta, että pääoma tuplaantuu ( 72/5 =14,4). Näin saatiin kuulijat käsittämään tuottoprosentin merkitys sijoittamisessa.

Paljon asiaa oli saatu mahtumaan kolmeen tuntiin. Lopuksi valmennusyhtiö varapuu tarjosi mahdollisuuden ilmoittautua heidän muihin valmennuksiin huokein alennuksin. Hyviä tarjouksia, mutta tällä kertaa jätin ne väliin.  Sen sijaan hankin Mikko Sjögrenin ja Ilkka Hikipään kirjoittaman vaurastumisen reseptit-nimisen kirjan. Kirja vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta, joskin hirveästi uutta asiaa siinä ei ole itselleni toistaiseksi tullut. Jos jokin asia pitää mainita, niin se on tämä ajatusmaailma rahasta. Siitä kirjassa on kirjoitettu mielestäni hyvin.

Kaiken kaikkiaan tapahtuma oli hintansa väärti. 29 euroa illasta hyvien puhujien seurassa ei ole paljon. Tapahtuman hinnan pystynee kaiken lisäksi vähentämään verotuksessa. Lisäksi asuntoiltaan osallistuneet saavat nauhoitteet muilta asuntoilta-kiertueen paikkakunnilta. Voin suositella Valmennusyhtiö Varapuun valmennuksia muillekkin.

Loppuun kysyisin lukijoilta, että oletteko käyneet valmennuksista ja mitkä ovat olleet kokemuksenne niistä?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s